Akrylaattitalomaalit kestävät pitkään

Talon maalaus on niin suuri panostus, että työ kannattaa tehdä parhailla mahdollisilla tuotteilla. Korkealuokkaisia akrylaattimaaleja pintaansa saaneet puutalot säilyvät pitkään uudenveroisina.

Valtaosa puutalojen uudis- ja huoltomaalauksista on tehty jo vuosikymmeniä akrylaattimaaleilla. Syynä näiden tuotteiden suosioon on niiden helppokäyttöisyys, mutta myös pidemmällä aikavälillä värin- ja kiillonpysyvyys säärasituksessa sekä pitkä huoltomaalausväli. Tikkurila panostaa tässä tuoteryhmässä ensiluokkaisiin sideaineisiin sekä optimoituihin tehoaineisiin, joilla aikaansaadaan markkinoiden korkealuokkaisimpia ulkomaaleja.

Huoltovapaus

Yhä kosteammat ja leudommat talvet etenkin Etelä-Suomessa pidentävät home- ja leväitiöiden kasvukautta. Itiöitä on ilmassa kaiken aikaa, ja ne tarttuvat rakennusten ulkopintoihin. Likakerros edesauttaa kasvuston lisääntymistä tarjoamalla kostean kasvualustan ja ravinteita. Tämä tarkoittaa mustien pilkkujen ja vihertävän kasvuston leviämistä rakennusten ulkopinnoilla, etenkin varjoisilla, kosteilla sivustoilla. Pintahome ja leväkasvusto ovat pestävissä pois kuten lika, mutta toistuvat puujulkisivujen pesut lisäävät kustannuksia merkittävästi maalipinnan elinkaaren aikana.


Tikkurila käyttää akrylaattitalomaaleissaan parhaita saatavilla olevia homeen- ja levänestoaineita. Talomaalien teknisessä toimivuudessa pyritään mahdollisimman hyvin likaa ja kasvustoja hylkivään pintaan, jolloin julkisivu on mahdollisimman huoltovapaa. Tämän mahdollistavat erinomaisesti säärasitusta kestävä sideaine yhdessä oikeiden homeenestoaineiden kanssa. Mikäli maalipintaa pitää pestä, lika myös irtoaa pinnasta helposti.

Pitkä elinkaari

Tikkurilan akrylaattitalomaaleissa käyttämät sideaineet kestävät erinomaisesti auringon UV-valoa, jolloin maalipinta säilyy uudenveroisena pitkään ja huoltomaalausväli on mahdollisimman pitkä. Pinta myös joustaa puun kosteusliikkeiden mukaan, jolloin se halkeilee vähemmän ja säilyttää suojaavuutensa.



Tutustu tuotteisiin

tikkurila_ultra_juhlapurkki

Ultra Classic Talomaali

 

Käsittelemättömien, teollisesti pohjamaalattujen tai aikaisemmin puupintojen ulkomaaleilla käsiteltyjen pintojen ulkomaalaukseen. Käytetään myös Tikkurila ProHouse -konseptin viimeistely- ja valmiiksimaalaukseen työmaalla.

Tuote on puolihimmeä
Tuote soveltuu ulkoseiniin Tuote on vesiohenteinen Työväline: ruisku Työväline: sivellin
Tuotteen riittoisuus karkealla pinnalla
4
m2/l
Tuotteen riittoisuus sileällä pinnalla
9
m2/l
Ultra-Matt

Ultra Matt Talomaali

 

Käsittelemättömien, teollisesti pohjamaalattujen tai aikaisemmin puupintojen ulkomaaleilla käsiteltyjen pintojen ulkomaalaukseen.

Käytetään myös Tikkurila ProHouse -konseptin viimeistely- ja valmiiksimaalaukseen työmaalla.

Tuote on himmeä
Tuote soveltuu ulkoseiniin Tuote on vesiohenteinen Työväline: ruisku Työväline: sivellin
Tuotteen riittoisuus karkealla pinnalla
4
m2/l
Tuotteen riittoisuus sileällä pinnalla
9
m2/l
Pika-Teho

Pika-Teho talomaali

 

Käsittelemättömien, teollisesti pohjamaalattujen tai aikaisemmin puupintojen ulkomaaleilla käsiteltyjen pintojen ulkomaalaukseen.

Tuote on himmeä
Tuote soveltuu ulkoseiniin Tuote on vesiohenteinen Työväline: ruisku Työväline: sivellin
Tuotteen riittoisuus karkealla pinnalla
4
m2/l
Tuotteen riittoisuus sileällä pinnalla
9
m2/l
Vinha

Vinha

 

Soveltuu uusille ja aikaisemmin Vinhalla, puupintojen ulkomaaleilla tai kuullotteilla käsitellyille pinnoille, sahatuille ja höylätyille pinnoille sekä painekyllästetylle puulle. Soveltuu myös teollisesti pohjamaalatuille puupinnoille. Ei sovellu lattioiden käsittelyyn.

Tuote on puolihimmeä
Tuote soveltuu ulkoseiniin Tuote on vesiohenteinen Työväline: ruisku Työväline: sivellin
Tuotteen riittoisuus karkealla pinnalla
4
m2/l
Tuotteen riittoisuus sileällä pinnalla
10
m2/l

Kontaktibanneri_2018
Kaipaatko lisätietoa tuotteesta? Ota yhteyttä asiantuntijoihin >>