Clarion Hotel piirtää Helsingin taivasta

Helsingin Jätkäsaari sai maamerkin ja kaupunkilaiset uuden kohtauspaikan, kun 16-kerroksinen Clarion Hotel Helsinki avasi ovensa yleisölle lokakuussa 2016. Se on Suomen toiseksi korkein hotelli Tampereelle vuonna 2014 valmistuneen 25-kerroksisen Tornin jälkeen. Sisätilojen viimeistelyyn käytettiin Tikkurilan tuotteita.

Clarion Hotel Helsinki kuuluu Nordic Choice Hotels -ketjuun, jolla on 190 hotellia Pohjoismaissa ja Baltiassa. Norjalaisen sijoittajan Arthur Buchardtin sijoitusyhtiö AB Invest AS on rakentanut jo useita hotelleja Pohjoismaihin, mutta Jätkäsaaren Clarion on ketjulle ensimmäinen Suomessa. Jo samalla viikolla avautui Clarion Hotel Helsinki Airport lentokentän tuntumassa, ja lisää on suunnitteilla.

Alun perin sijoitusyhtiö kaavaili ristinmuotoista design-hotellia Helsingin Katajanokalle, mutta hanke meni nurin Helsingin kaupunginvaltuustossa. Seuraavaksi yhtiö alkoi suunnitella Jätkäsaareen yli satametristä tornia. Kun suunnitelmia madallettiin, hanke sai lopulta hyväksynnän.

Yhdistelmä vanhaa ja uutta

Arkkitehtonisesti Jätkäsaari on vaativa kaupunginosa, sillä vähänkin korkeampi rakennus näkyy kauas sekä maalta että mereltä. Clarion Hotel Helsinki koostuu kahdesta tornista, joista toinen on 78 ja toinen 68,5 metriä korkea. Korkeampi on sijoitettu Bulevardin näkymän jatkeeksi ja matalampi taas suunnattu Jätkäsaaren katulinjojen mukaan. Lisäksi hankkeeseen liittyy tapahtumakeskus, joka rakennettiin vanhaan satamamakasiiniin.

Hotellin rakennustyöt entisellä satama-alueella käynnistyivät keväällä 2015 ja valmistuivat syksyllä 2016 aikataulun mukaan. Uudisrakentamisen laajuus on lähes 17 000 m² ja tapahtumakeskuksen pinta-ala yli 8 000 m². Hanke oli erittäin vaativa nopean aikataulun ja suojellun makasiinirakennuksen asettamien vaatimuksien vuoksi. Kokonaiskustannukset olivat noin 120 milj. euroa.

Kohteen pääurakoitsijana toimi Buchardtille aiemminkin urakoinut norjalainen HENT Ab, joka hankkeen myötä etabloitui Suomeen. Pääarkkitehtina toiminut Aki Davidsson Arkkitehdit Davidsson Tarkela Oy:stä kuvailee suunnittelutyötä: – Jätkäsaaren Clarionin tapauksessa konseptointi tuli hankkeen sijoittajalta Arthur Buchardtilta, joka on rakennuttanut lähes 20 hotellia omistukseensa Pohjoismaissa. Buchardt ja Choice -ketju ovat tottuneet tekemään yhteistyötä pitkään, ja yhteiset tavoitteet toteutettiin Clarionissa. Buchardtin hotellit ovat kaikki yksilöllisiä.

– Luonnollisesti arkkitehtuuri syntyy suunnitellessa, mutta tässä tapauksessa kävimme hyvin syvällisiä keskusteluita hotellin arkkitehtonisista tavoitteista. Toinen asia oli satamamakasiiniin sijoitettu tapahtumakeskus, jossa pyrittiin säilyttämään hyvin teollinen ilme. Uudisrakennuksen puolella samaa sataman ja teollisen rakentamisen ilmettä on korostettu erityisesti aulatiloissa, Davidsson jatkaa.

Tuulisella paikalla sijaitsevan korkean hotellin runko on pääosin betonia, mutta se on jäykistetty järein, pystysuoraan jännitetyin terästangoin.

Liettualainen urakoitsija Markučiai suunnitteli, valmisti sekä asensi runkorakenteet ja elementit. Uudisrakennuksen julkisivut ovat reliefimäiset, ja niissä on lasiaukotuksista ja alumiinipaneeleista koostuva ruudutus. Värimaailma on valkoinen ja harmaa.

Hotellin 425 huonetta ovat kahdessa tornissa, joista korkeamman 16. kerroksessa on yleisölle avoin maisemabaari Sky Room. Samassa kerroksessa mutta eri tornissa on hotellikompleksin toinen erikoisuus: sauna-osasto ja kattouima-allas, jonka pohja on osittain läpinäkyvä. Näkymiä ulos voi katsella jo lasiseinäisestä hissistä, joka yhdistää torneja.

Arkkitehti Lars Sonckin suunnittelemasta, vuonna 1935 valmistuneesta, tyhjillään olleesta makasiinirakennuksesta tehtiin 1 000 vieraan tapahtumakeskus, joka yhdistettiin hotellitorneihin lasikäytävällä.

Satamamakasiinista tapahtumakeskukseksi

Kun myöhäisklassista teollisuusarkkitehtuuria edustava, suojeltu satamamakasiini L2 muutettiin tapahtumakeskukseksi, siitä seurasi luonnollisesti tiukkoja rajoituksia muutoksille julkisivussa ja sisätiloissa. Julkisivut säilyivätkin pääosin ennallaan. Meren puolen ikkunoita suurennettiin, ja vanhat umpiovet korvattiin uusilla teräsrakenteisilla lämpölasi-ikkunoilla ja -ovilla.

Ensimmäiseen kerrokseen rakennettiin ravintola ja baari 450 asiakkaalle sekä tilat huollolle ja henkilökunnalle. Toinen ja kolmas kerros muutettiin tiloiksi kokousvieraille. Neljännestä kerroksesta osa liitettiin kolmanteen kerrokseen ja loput muutettiin tapahtumakeskuksen taloteknisiksi tiloiksi.

Vanhat porrashuoneet säilytettiin, ja lisäksi rakennettiin kaksi uutta porrashuonetta sekä hissit uutta käyttöä ja poistumistievaatimuksia vastaaviksi. Makasiinin sisätilojen henkeä ylläpidetään muun muassa säilyttämällä osa olemassa olevista rakenteista, kuten sienipilarit ja betonivälipohjat.

Sisätiloissa Alvar Aallon henkeä

Arthur Buchardt oli havittelemassa Katajanokalle Alvar Aalto -henkistä hotellia, ja jotain tuosta hengestä siirtyi Jätkäsaareen. Hotelliaulan valkoiset vastaanottotiskit ovat Aallon kuuluisan lasimaljakon muotoiset. Aulassa ja Sky Room -baarissa on istuinryhmiä, joissa on arkkitehdin seeprakuvioisella kankaalla verhoillut tuolit. Seeprakuvioisia tyynyjä löytyy eri puolilta hotellia. Aallon ”pärekorituoleja” taas on aamiaishuoneessa, joka toimii myös Kitchen & Table -ruokaravintolana. 

Hotellin sisustuksen väriskaala noudattaa samaa, hillittyä linjaa, joka on vallalla ulkonakin: valkoista ja harmaan eri sävyjä. ”Piristyksenä” on mustaa ja hiukan värikkäämpiä tehosteseiniä hotellihuoneissa ja käytävissä sekä yleisissä tiloissa. Kaikki värit ovat kuitenkin murrettuja.

Hotellin sisätilojen maalausurakasta vastasi Esko Nurmisen Maalaamo Oy. Käytetyt tuotteet olivat pääosin Tikkurilasta. Työpäällikkö Vesa Stamin mukaan työmaan tiukka aikataulu tietysti heijastui maalareidenkin työhön. Pikkutarkkuutta vaativaa käsityötä tehtiin kuitenkin hätäilemättä: – Sky Roomin vihreän ja kullanvärisen seinän efektipinnan pienet kuviot tehtiin käsin sablonia käyttäen Harmony-sisustusmaalilla ja Taika-sarjan tuotteilla. Lopputulos muistuttaa erehdyttävästi tapettia.

Avarien aulatilojen ja 16. kerroksen betonipilarit käsiteltiin mustiksi Tikkurilan himmeällä Nova 7 -remonttimaalilla ja aulan teräspilarit taas Helmi Kalustemaalilla. Huoneiden seinät maalattiin puolihimmeällä Nova 20 -remonttimaalilla ja katot himmeällä Luja 7 -pintamaalilla. Myös käytävien seinät käsiteltiin Luja 7:llä, mutta tehosteseinät Nova 20:lla ja hiukan tummemmalla sävyllä.

Tapahtumakeskuksen vanhat portaikkojen seinät ja katot saivat pintaansa vihertävän harmaata Nova 20 -remonttimaalia ja kokoustilojen seinät pääosin maalarinvalkoista. Pohjakerroksen seinissä ja keittiössä on päällimmäisenä maalarinvalkoinen Luja 7. Ravintolan seinissä on käytetty tiilenpunaista tehosteväriä muistuttamassa paikan historiasta. Kolmannen kerroksen korkealla olevassa katossa on heijastamatonta Kattomustaa.

Asiakkaita ja muita vieraita

Tampereella näköalabaari on ollut menestys. Torni-hotellin Moro kerää viikonloppuisin jopa yli tuhat kävijää. Huomaamaton tuo Jätkäsaaren ruudullinen tornikaksikko ei ole, mutta ovatko asiakkaat löytäneet Clarionin Sky Roomin?

Hotellinjohtaja Inari Lehtisen mukaan myös Sky Room on houkutellut paikalle hotelliasiakkaiden ohella risteilyasiakkaita ja paikallisia, joten ilmeisesti paikan maine on jo kiirinyt laajalle. Itse kävin testaamassa paikkaa lauantai-iltapäivänä, jolloin kolmesta baarimestarista huolimatta jonoja muodostui, mutta aika kului rattoisasti sumuista Helsinkiä yläilmoista ihaillessa.      

– Kongressi- ja kokousvieraat ovat löytäneet Clarion Hotel Helsingin sekä Vantaan Aviapoliksessa sijaitsevan toisen hotellimme, Clarion Hotel Helsinki Airportin, todella hyvin, kertoo hotellinjohtaja Lehtinen. – Myös hotellivieraat ovat löytäneet meidät: esimerkiksi taitoluistelun MM-kisojen aikaan maaliskuussa Clarion Hotel Helsinki oli varattu täyteen.     

Teksti Arja Schadewitz
Kuvat Aki Schadewitz, Clarion Hotel Helsinki


Ota yhteyttä
Tarvitsetko neuvoa suunnittelussa? Ota yhteyttä >>


Käytetyt tuotteet

Tikkurila-Luja-7-09L

Luja 7, pintamaali, himmeä

 

Betoni-, rappaus-, tasoite-, tiili-, lastulevy-, kipsilevy ja puukuitulevypinnoille sisätiloissa. Soveltuu sekä uusille että ennen maalatuille pinnoille.

Tuote on himmeä
Tuote soveltuu sisäseiniin Tuote soveltuu sisäkattoon Tuote on vesiohenteinen Työväline: tela Työväline: ruisku Työväline: sivellin
Tuotteen riittoisuus karkealla pinnalla
5
m2/l
Tuotteen riittoisuus sileällä pinnalla
8
m2/l
Nova 20

Nova 20 remonttimaali

 

Betoni-, rappaus-, tasoite-, kipsilevy-, lastulevy- ja puukuitulevypintojen ensi- ja huoltomaalaukseen käyttöohjeen mukaan.

Tuote on puolihimmeä
Tuote soveltuu sisäseiniin Tuote soveltuu sisäkattoon Tuote on vesiohenteinen
Tuotteen riittoisuus karkealla pinnalla
5
m²/l
Tuotteen riittoisuus sileällä pinnalla
11
m²/l