Tikkurilan maalit mukana Väri09-kilpailun voittajakohteissa
8.10.2009 15.28
Merikeskus Vellamo Kotkassa voitti ensimmäisen palkinnon Väri09-kilpailussa, jonka tulokset julkistettiin Väri ja Pinta -näyttelyn avajaisten yhteydessä Helsingin Messukeskuksessa 7. lokakuuta. Rakennuksessa on käytetty Tikkurilan maaleja niin sisällä kuin ulkona. Tikkurilan tuotteet ovat myös näkyvästi esillä kunniamaininnalla palkitussa Lutakonpuistossa Jyväskylässä sekä erityismaininnan saaneissa kahdessa seinämaalauksessa Helsingin Ensikodissa.
 Merikeskus Vellamo Kotkassa
|  Kiipeilyseinä Jyväskylän Lutakonpuistossa
|  Seinämaalaus Helsingin Ensikodissa
|
Väri09-kilpailun voittajatyön on suunnitellut työryhmä
Ilmari Lahdelma, Juha Heino, Marko Santala, Teemu Halme, Tarja Suvisto ja
Marjo Korolainen Arkkitehtitoimisto Lahdelma & Mahlamäki Oy:stä. Merikeskus Vellamon teräsrakenteet on käsitelty säänkestäviksi Tikkurilan teollisuusmaaleilla. Ulkopuolen hopeanharmaat pinnat viimeisteltiin puolikiiltävällä Temadur 50 -akryylipolyuretaanimaalilla, ja sisäpuolen värimaailma luotiin Luja- ja Ässäplast-maaleilla.
Kilpailun palkintolautakunta, puheenjohtajanaan arkkitehti, professori
Pentti Kareoja, perusteli valintaa seuraavasti: ”Merikeskus Vellamo on ainutlaatuinen kohde, ja sen suunnittelussa värillä on ollut merkittävä rooli. Värejä on käytetty rohkeasti suurina pintoina, mutta pinnat on taitavasti kevennetty laivatunnuksiin viittaavilla maalatuilla kuvioilla. Monimuotoinen ulkokuori ja rauhalliset sisätilat on liitetty toisiinsa kirkkaan vihreällä, mikä on rohkea, mutta hyvin onnistunut ratkaisu.”
Lutakonpuiston Jyväskylässä on suunnitellut Maisema-arkkitehtitoimisto Näkymä Oy:n työryhmä
Matti Liski, Yrjö Ala-Heikkilä ja
Tiina Perälä. Palkintolautakunta arvioi kohdetta kokonaisuudeksi, jossa ympäristötaide, valot ja värit oli huomioitu hyvin. Värit puistossa eivät tule pelkästään kukkivista kasveista, vaan maamerkeiksi on tehty näyttäviä rakenteita, mm. kiipeilyseinä, jonka pinta on käsitelty helakanpunaiseksi Tikkurilan Thermodek 1.5 H -hiertopinnoitteella.
Helsingin ensikodin avopalveluyksikön Pesän seinämaalaukset saivat ns. eettisen kunniamaininnan. Tiloja kaunistettiin talkoovoimin projektissa, jossa olivat mukana naisverkosto Centura ry, mainostoimisto Taivas ja Tikkurila. Pienille lapsille suunnitellut satuaiheiset seinämaalaukset toteutti sisustusarkkitehti, erikoismaalari
Sonja Ikonen Harmonia Design Oy:stä. Maalina hän käytti Jokeria ja tehosteena Taika Helmiäislasyyria.
Väri09-kilpailun järjestäjinä toimivat Suomen Maalarimestariliitto ja Helsingin Maalarimestari-yhdistys yhdessä Suomen Messujen kanssa. Kilpailussa oli nyt mukana noin 30 työtä.
Lisätietoja:Tikkurila Oy
Arto Lehtinen, markkinointijohtaja, puh. 0400 457 381
www.tikkurila.fi, www.vari09.fi
Tikkurila on johtava maaliyhtiö Suomessa, Ruotsissa ja Venäjällä sekä yksi alansa johtavista Baltian maissa. Tikkurila tarjoaa merkkituotteita kuluttajille, ammattimaalareille ja teollisille käyttäjille noin 40 maassa. Valikoimaan kuuluvat kauppa- ja rakennusmaalit sekä puu- ja metalliteollisuusmaalit. Vuonna 2008 Tikkurilan liikevaihto oli noin 648 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä 4 000.
Palaa otsikoihin