Tikkurila avaa Moskovan lähelle Mytishiin logistiikka- ja palvelukeskuksen
21.4.2009 9.00

Tikkurila avaa uuden logistiikka- ja palvelukeskuksen Mytishiin lähelle Moskovaa. Entistä tehokkaampi toimitusketju on Tikkurilalle selkeä kilpailuetu markkinoiden piristyessä. Keskuksen viralliset vihkiäiset ovat tänään, 21. huhtikuuta 2009.
Tämän noin 20 miljoonaa euroa maksaneen investoinnin rakennustyöt alkoivat elokuussa 2007 ja valmistuivat vuonna 2009. Toiminta käynnistyi tammikuussa 2009. Rakennuksen tilavuus on
86 600 m3 ja lattian kokonaispinta-ala 9 900 m2, josta varastotoiminnot vievät 5 400 m2 ja toimistotilat 4 500 m2. Varastossa on 7 500 lavapaikkaa eli sinne mahtuu 3 miljoonaa litraa maalia.
Kaikki Tikkurilan toiminnot Moskovan alueella – myynti, markkinointi ja varastot – ovat jo muuttaneet ajanmukaiseen ja tilavaan keskukseen. Keskuksessa on myös tilat asiakaskoulutukselle, joka on tärkeä osa Tikkurilan markkinointia.
Logistiikkakeskuksen pääurakoitsijana on toiminut Lemcon Oy, ja suunnittelusta vastaa Arkkitehtuuritoimisto Ilonen & Lautamo Ky. Myös Tikkurilan omia asiantuntijoita on ollut mukana toteuttamassa projektia.
Tikkurilalla on Venäjällä viisi maalitehdasta, joiden tuotteita myydään Teks-, Finncolor-, Gamma- ja Ohtek-tuotemerkeillä. Yhtiö on myös vienyt maaleja Venäjälle jo vuosikymmeniä Tikkurila- ja Tikkurila Coatings -tuotemerkeillä. Uuden logistiikka- ja palvelukeskuksen tavoitteena on parantaa huomattavasti Tikkurilan palvelutasoa Moskovan alueella.
Lisätietoja:Tikkurila Deco East
Janno Paju, aluejohtaja
Matkapuhelin +372 5330 1721
Tikkurila-konserni
Petri Miettinen, toimitusketjun johtaja
Matkapuhelin +358 50 311 1281
Susanna Aaltonen, viestintäjohtaja
Matkapuhelin +358 40 593 4221
Palaa otsikoihin