Tikkurila-yhtiöiden fuusio astui voimaan
7.1.2008 10.00
Tikkurila Oy:n tytäryhtiöt Tikkurila Paints Oy ja Tikkurila Coatings Oy sulautuivat emoyhtiöönsä 1.1.2008. Tikkurila (Kemira Coatings) vastaa Kemira-konsernin maaliliiketoiminnasta. Fuusion yhteydessä tytäryhtiöiden kaikki varat ja velat sekä oikeudet ja velvoitteet siirtyivät Tikkurila Oy:lle.
Fuusio selkeyttää Tikkurilan juridista rakennetta ja Suomen toimintoja.
Liikepääoman ja raaka-aineiden hallinta yksinkertaistuvat, samoin yhteydet
yhtiön ulkopuolelle.
Yhteistoimintalain
edellyttämät, fuusioon liittyvät viralliset neuvottelut käytiin joulukuussa
2007. Työnantajan neuvotteluissa antaman selvityksen mukaan fuusiosta ei
aiheudu työntekijöille merkittäviä oikeudellisia, taloudellisia tai sosiaalisia
seurauksia. Organisaation rakennetta tarkastellaan keväällä 2008, kun voidaan
paremmin arvioida sulautumisen vaikutukset tehtävien sisällössä.
Visa Pekkarinen jatkaa Kemiran maaliliiketoiminnasta
vastaavan Tikkurila-konsernin johtajana
toimipaikkanaan Vantaa. Hän toimii lisäksi edelleen kauppa- ja rakennus-maaleista
vastaavan Tikkurila Decon johdossa. Tikkurila Oy:n n toimitusjohtajaksi on
nimitetty 1.1.2008 alkaen Jarmo Mäenpää,
joka jatkaa Deco Finland -liiketoimintayksikön johdossa. Industrial Coatings -liiketoimintayksikön
johtajana jatkaa Ilpo Jousimaa. Sekä
Jarmo Mäenpää että Ilpo Jousimaa raportoivat Visa Pekkariselle.
Lisätietoja:
Tikkurila Oy
Antti Kiuru, päälakimies
Puh. (09) 8577 2375, antti.kiuru@tikkurila.com
Arja
Schadewitz, viestintäpäällikkö
Puh. (09)
8577 2475, arja.schadewitz@tikkurila.com
www.tikkurila.fi, www.kemira.fi
Tikkurila (Kemira Coatings) on Pohjois- ja Itä-Euroopan johtava maalitoimittaja,
joka tarjoaa merkkituotteita kuluttajille ja ammattilaisille noin 40 maassa. Valikoimaan
kuuluvat kauppa- ja rakennusmaalit sekä puu- ja metalliteollisuusmaalit. Vuonna
2006 yhtiön liikevaihto oli noin 563 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä 3 500.
Palaa otsikoihin