Kemira: Susanna Aaltonen Tikkurilan viestintäjohtajaksi
28.8.2008 13.18
KTM, VTK Susanna Aaltonen, 38, on nimitetty Kemiran maaliliiketoiminnasta vastaavan Tikkurilan viestintäjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi 1.10.2008 alkaen.
Aaltonen vastaa Tikkurilan konserniviestinnästä ja raportoi Kemiran
maaliliiketoiminnasta vastaavalle Visa Pekkariselle.
Kemiran hallitus on päättänyt irrottaa Tikkurilan Kemirasta ja listata Tikkurila
Oy:n Helsingin pörssiin vuoden 2009 alkupuoliskolla. Kemira keskittyy jatkossa
veteen sekä sellu- ja paperikemiaan.
Susanna Aaltonen on toiminut Kemira Oyj:ssä mediasuhteista,
pörssitiedottamisesta ja konsernijulkaisuista vastaavana viestintäpäällikkönä.
Tätä ennen hän on toiminut mm. Skanskassa taloushallinnon ja viestinnän
asiantuntija- ja päällikkötehtävissä.
DKK Arja
Schadewitz, 55, on nimitetty
Tikkurila Oy:n talous- ja pörssitiedottamisesta vastaavaksi johtajaksi samasta
päivästä lähtien. Hän raportoi Susanna Aaltoselle.
Arja Schadewitz on aikaisemmin toiminut Tikkurilan eli Kemiran maaliliiketoiminta-alueen
viestinnästä vastaavana viestintäpäällikkönä.
Lisätietoja:
Tikkurila
Oy (Kemira Coatings)
Visa Pekkarinen, Kemira Coatings -liiketoiminta-alueen
johtaja
Puhelin (09) 8577 2260
www.tikkurila.fi
Palaa otsikoihin