Tikkurila worldwide

Ongelmat teollisessa pintakäsittelyssä

Maalausjärjestelmän päätehtävänä on suojata pintaa ympäristörasituksilta ja antaa pinnalle miellyttävä ulkonäkö. Onnistunut pintakäsittely kestää ympäristön aiheuttamia rasituksia ja vastaa ulkonäölle asetettuihin vaatimuksiin. Jos lopputulos ei vastaa odotuksia tai pinnoite huononee nopeammin kuin pitäisi, on jossain jotain vikaa ja siihen on ryhdyttävä etsimään syytä. Yleensä ensimmäiseksi tutkitaan käytetty maali. Kuitenkin useimmissa tapauksissa syy on jossain muualla, sillä maalinvalmistajilla on tiukka laadunvalvonta, ja mahdollisuus virheellisen maalierän markkinoille pääsyyn on erittäin pieni.

Ongelman syynä voi olla:
  • maalin sopimaton varastointi
  • sopimattoman maalityypin tai maalausjärjestelmän valinta
  • esikäsittelyvirhe
  • maalattava pinta
  • maalattavan pinnan tai kohteen kokonaisvaikutus
  • kaikkia maalattavan pinnan ympärillä vallitsevia olosuhteita ei ole otettu huomioon.
Lisäksi huomio pitää kiinnittää myös eri rakennusvaiheisiin.

Virheiden paikallistaminen ja korjaaminen

Kokoamamme aineiston tarkoitus on olla avuksi tutkittaessa teollisessa maalauksessa mahdollisesti esiin tulevia ongelmia. Monissa tapauksissa puute tai virhe voi olla usean samanaikaisen tekijän aiheuttama, ja ne pitäisi kaikki ottaa huomioon korjaustyössä.

Appelsiinipinta

- Epäesteettinen, ryppyinen maalipinta

Liituuntuminen

- Epäesteettinen. Maalipinta ja pigmentit kuluvat, irtoavat ja katoavat pinnasta; väri haalistuu; kiilto himmenee.

Epätasainen kiilto

- Juovikas pinta, himmeät alueet puolikiiltävällä tai kiiltävällä pinnalla

Maali ei tartu alustaan

- Korroosionesto-ominaisuudet heikentyneet, epäesteettinen.

Epätäydellinen kuivuminen

- Maalikalvo pysyy tahmeana, likaantuu helposti eikä kestä siihen kohdistuneita rasituksia

Maalikalvon paisuminen

- Maalikalvo paisuu tai irtoaa alustasta.

Halkeilu, säröily

- Halkeamien kehittyminen kalvosta alustaan; heikentyneet korroosionesto-ominaisuudet halkeilleella alueella

Maalikalvo ryppyinen

- Epäesteettinen; huono kalvon muodostus; likaantuu helposti.

Huokoisuus

- Heikentyneet korroosionesto-ominaisuudet; maalikalvo likaantuu helposti ja on vaikea puhdistaa

Maalin valuminen, verhovaluminen

- Epäesteettinen. Korroosionesto-ominaisuudet heikentyneet.

Kalvon kehittyminen maalin pintaan varastoinnin aikana

- Maali on pilalla; epäesteettinen ulkonäkö. Maalausvälineet tukkeutuvat.

Saippuoituminen

- Epäesteettinen; sideaine hajoaa; heikentyneet korroosionesto-ominaisuudet. Maali irtoaa alustastaan.

Karkea, epätasainen pinta

- Epäesteettinen; maalikalvo likaantuu helposti ja on vaikea puhdistaa.

Suomuilu, liuskoittuminen, hilseily

- Maalikalvo tai osia siitä irtoaa alustasta tai alla olevasta pinnoitteesta; heikentyneet korroosionesto-ominaisuudet; epäesteettinen.

Rakkuloituminen

- Maalikalvo irtoaa pinnasta pyöreinä rakkuloina.

Värimuutokset

- Epäesteettinen. Väri vaalenee, tummuu tai muuttuu jollakin muulla tavalla.

Liian alhainen kiilto, kiillon katoaminen

- Epäesteettinen, himmeä ja juovikas pinta.

Värin liukeneminen

- Maalikalvo on tahrainen ja monivärinen.



Kysymyksiä?



oheiskuva tolppa