Pinnoitemateriaalit

Fluatointiaineet

Fluatointikäsittelyssä betonilattian pintaan ei muodostu kalvoa, eikä se näin ollen muuta betonin kitkaominaisuuksia. Käsittely ei aseta rajoituksia betonin kosteudelle, ainoastaan fluatointiaineen tunkeutuvuus betonin huokosiin heikkenee. Fluatoinnilla muutetaan betonin pinnassa normaalisti oleva pehmeä ja pölyävä kalsiumkarbonaatti kemiallisen reaktion avulla kovemmiksi ja pölyämättömiksi kalsiumfluoridi- ja kalsiumsilikaattiyhdisteiksi.

Imeytysaineet

Betonilattian imeytyksessä käytetään hyvin matalaviskoosisia, liuotteellisia ja / tai vesiohenteisia polymeerilakkoja. Käsittelyllä pyritään täyttämään betonin pintaosan huokoset ja sitomaan pöly. Pintaan muodostuu vain ohut (< 0,02 mm) kalvo.

Epoksit

Käytössä olevat epoksihartsityypit ovat perinteinen, suurimolekyylinen ja jäykkä bisfenoli A sekä uutta teknologiaa edustava pienimolekyylinen, matalaviskoosinen bisfenoli F-tyyppi. Epoksituotteet voidaan jakaa myös liuotteen mukaan: vesiohenteiset, liuoteohenteiset ja liuotteettomat.

Vesiohenteisia epokseja valmistetaan lakkoina, maaleina, itsesiliävinä massoina ja hierrettävinä massoina. Luonteenomaista näille pinnoitetyypeille on niiden vesihöyrynläpäisevyys, ts. ne sallivat betonialustassa mahdollisesti olevan kosteuden kulun pinnoitekalvon läpi. Vesiohenteista itsesiliävää massaa käytettäessä on huomioitava sen voimakas kutistuminen.

Liuoteohenteisia lakkoja käytetään yleensä pohjustuslakkoina ja hierrettävien epoksipinnoitteiden pintalakkana. Pohjustuslakat tarttuvat hyvin betonialustaan ja muodostavat tiiviin kalvon. Pohjustettavan betonilattian on oltava kuiva, ellei tuotteen valmistaja edellytä muuta.

Tästä poikkeuksen tekevät ns. kostean betonin pohjusteet, jotka tarttuvat hyvin kosteaankin betoniin, mutta sulkevat samalla kosteuden betonirakenteeseen ja saattavat näin aiheuttaa ongelmia myöhemmin. Näiden käyttö on mahdollista, kun betoni on riittävän luja (uusi betoni on saavuttanut vähintään 80 % suunnittelulujuudesta, ja kosteuden poistuminen varmistetaan muulla tavalla).

Liuotteettomat epoksit tarttuvat hyvin pohjustettuun betonialustaan ja kestävät normaalisti käytettäviä pesuaineita, polttoaineita ja öljyjä. Pinnoitevahvuudet näillä tuotteilla ovat 0,2–0,4 mm,  ja ne on tarkoitettu lievää mekaaniseen rasitukseen.

Massapinnoitteina itsesiliävät epoksit kestävät kovaa hankaavaa mekaanista rasitusta. Kemiallinen kestävyys on tarkistettava tapauskohtaisesti käytössä olevien kemikaalien mukaan.

Hierrettävät epoksipinnoitteet kestävät erittäin kovaa mekaanista rasitusta ja pintalakkauksesta riippuen myös hyvin kemikaaleja. Alueilla, joilla on suuri lämpöshokkivaara, pinnoitevahvuuden tulee olla vähintään 5 mm.

Epoksihartseista valmistetaan myös useita erikoispinnoitteita: elastisia, sähköä johtavia, hiottavia ns. Terrazzo-pinnoitteita yms.

Polyuretaanit

Polyuretaaneja on kolmea perustyyppiä:

• 1-komponenttisia kosteuskovettuvia lakkoja ja maaleja
• 2-komponenttisia maaleja ja pinnoitteita, jotka perustuvat perinteisen, kosteusherkän MDI-isosyanaatin ja polyolin reaktioon
• 2-komponenttisia tuotteita, joissa kosteus aktivoi latentin kovettimen. Nämä eivät ole herkkiä työnaikaiselle kosteudelle.

Polyuretaanit muodostavat kulutusta kestävän, vesitiiviin pinnan, joka kestää hyvin kemikaaleja, öljyjä ja polttoaineita. Luonteenomaista polyuretaaneille on niiden elastisuus ja iskunkestävyys. Polyuretaaneilla on hyvä halkeamien silloituskyky,  ja ne soveltuvat pinnoitteeksi myös joustaville alustoille, kuten asfaltti tai vaneri.

Polyuretaanipinnoitteita käytettäessä on huomioitava, että UV-valo saattaa muuttaa joidenkin tuotteiden värisävyä.

Lähde: Betonilattioiden pinnoitusohjeet 2008, by 49 / BLY 12