Värit tuovat kilpailuetua
12.10.2011 14.41
Värit luovat myönteisiä mielikuvia tuotteen laadusta. Kahdesta teknisesti samanarvoisesta tuotteesta valitaan helposti se, mikä miellyttää enemmän silmää. Silti teollisessa toiminnassa ei ole vielä täysimääräisesti osattu hyödyntää muotoilun ja värien antamia mahdollisuuksia parantaa tuotteiden kilpailukykyä.
Erottuminen nykypäivän globaaleilla
markkinoilla on yhä vaikeampaa. Ei riitä, että tuotteet on valmistettu
kustannustehokkaasti ja että ne toimivat moitteettomasti vaativissakin oloissa.
Pitää erottua kilpailevista tuotteista. Ratkaisevaa on, mikä näkyy päällepäin
eli tuotteen pinta, värit ja muotoilu.
– Teollisesti valmistettujen
tuotteiden värisuunnittelun ja värimarkkinoinnin merkitys kasvaa. Värit tekevät
tuotteista yksilöllisiä ja erottuvia, jolloin niistä ollaan valmiita maksamaan
korkeampaa hintaa, Tikkurila Oyj:n kotimaan teollisuusmaalien myyntijohtaja Petri Järvinen sanoo.
| Tikkurila kouluttaa säännöllisesti
suunnittelijoita, teollisia muotoilijoita ja arkkitehteja sekä omia
jälleenmyyjiään. Koulutuksen tarkoituksena on auttaa eri sidosryhmiä
hyödyntämään Tikkurilan maalituotteita parhaalla mahdollisella tavalla.
– Suunnittelijoiden koulutuksessa
perehdytään tuotteiden ominaisuuksiin sekä värisävyjen valintaan. Oikein
valitut pintamateriaalit suojaavat tuotteita ja varmistavat, että pinnat
toimivat niissä käyttöoloissa, joihin ne on tarkoitettu. Värisävyillä voidaan
lisätä näkyvyyttä ja huomioarvoa. Lisäksi värit korostavat tuotteen muotoa ja
rakennetta. Järvinen kertoo, että monet
yritykset käyttävät tuotteissaan omia brändivärejään. Se vahvistaa
yritysidentiteettiä ja luo yhtenäisyyttä.
– Kaikki eivät tyydy valmistajan
vakioväreihin tilatessaan uusia koneita tai laitteita, vaan ovat valmiita
maksamaan korkeampaa hintaa tuotteesta voidessaan itse valita värityksen,
esimerkiksi omat brändivärinsä. Ehkä valmistajien kannattaisi rohkaistakin
asiakkaitaan tähän. Tikkurila tarjoaa tuotevalikoimansa myös
RAL EFFECT -kokoelman värisävyissä. Kokoelma sisältää laajan valikoiman moderneja
värisävyjä sekä perinteiset värisävyt ja metallinhohtosävyt.
– RAL EFFECT -kokoelman laajuuden
ansiosta asiakkaamme pystyvät valitsemaan tuotteisiinsa juuri ne värisävyt,
jotka parhaiten erottavat ne kilpailevista tuotteista.
|  Kuvanveistajä Pekka Jylhän suunnittelema ja Halikko Works Oy:n valmistama teräksinen, monivärinen rantapallo on ilahduttanut keväästä 2007 Salon urheilupuistossa kävijöitä. Pohjamaalina on Temacoat GPL-S Primer ja pintamaalina puolikiiltävä Temadur 50 polyuretaanimaali. Teräspallo on viimeistelty Temadur Clear -lakalla, jolla pintaan on saatu kaunis ja kestävä kiilto.
|
Värisuunnittelijalta viimeinen
silaus
Julkiset tilat ja rakennukset saa
näyttävämmiksi ammattitaitoisen värisuunnittelun avulla.
– Nykyään on vielä tavallista, että
yhdestä kappaleesta koostuvissa rakenteissa on käytetty vain yhtä värisävyä. Värisävyjen
yhdistelmällä saataisiin rakenne aivan eri tavalla esiin. Yritysten kannattaisi
hyödyntää värien käyttöön perehtyneiden suunnittelijoiden osaamista, Järvinen
sanoo.
– Suunnittelija puolestaan saa
värien avulla töistään yksilöllisempiä. Työt erottuvat kilpailijoiden joukosta,
ja suunnittelija saa tunnettuutta sekä uusia työmahdollisuuksia. Värit myös lisäävät tilojen
viihtyisyyttä ja houkuttelevuutta, mikä näkyy varsinkin ravintoloissa ja
myymälätiloissa. Järvinen kertoo ääriesimerkin
pohjoisirlantilaisesta polkupyöräliikkeestä, joka teki myymälästään muotoilun
ja värivalintojen avulla taideteoksen.
– Väkeä alkoi vaeltaa myymälään ihan
vain sen ulkonäön takia, mutta kun ihmisiä tuli riittävän paljon, myös myynti
kasvoi. Eikä aikaakaan, kun myymälän pintakäsittelyyn sijoitetut rahat oli
saatu moninkertaisesti takaisin.

Polkupyöräliike Galwayssa, Irlannissa. Lattiapinnat on käsitelty Tikkurilan Temafloor-tuotteilla. Visuaalisen ilmeen on toteuttanut 3D-efektien käyttöön erikoistunut taiteilija Ciaran Dunlevy. Kuva: Ciaran Dunlevy
Metallinhohtomaaleilla trendikkyyttä
pintoihin
Metallinhohtomaalit elävöittävät
tuotteiden pintaa ja korostavat rakenteen muotoja. Pinnan hohtoa voi korostaa
valaistuksella.
– Kun valo osuu tuotteeseen,
maalipinnan pienet metallipartikkelit heijastavan valon takaisin, ja tämä luo
mielikuvan pinnan yksilöllisyydestä ja laadukkuudesta, Tikkurila Oyj:n
Application Engineer Mårten Juslin
kuvailee. Metallinhohtomaalit soveltuvat sekä
puu- että metalliteollisuuden tuotteisiin. Tikkurila on kehittänyt
betonilattioille metallic-perusmaalin, jota sävyttämällä lattiapintaan saa
lisää eloa ja erottuvuutta.
– Metallisen lattiamaalin avulla
suunnittelijat ja arkkitehdit pääsevät ideoimaan ja toteuttamaan omaperäisiä
lattiapintoja eri asiakaskohteisiin, myymälöistä ja lastentarhoista aina
teattereihin ja edustustiloihin.

| Viisi hyvää syytä valita Tikkurilan RAL EFFECT
• Kokoelman 490 värisävystä 70 on metallinhohtosävyjä,
joita voi harmonisesti yhdistää muiden sävyjen kanssa.
• Uusi, trendikäs värikartta on suunniteltu erityisesti
teollisuuden käyttöön.
• Kokoelman värit vastaavat erinomaisesti Tikkurilan
vesiohenteisia teollisuusmaalien sävyjä.
• Korkealaatuiset pigmentit ja niiden optimoitu käyttö
värien luomisessa tuo kustannustehokkuutta.
• Värikartta on valmistettu hyödyntämällä ympäristöä
säästävää, vesiohenteista teknologiaa
|
Palaa otsikoihin