"Värikartta - 150 vuotta Tikkurilan tarinoita" -teos on julkaistu
13.8.2012 15.54
Maaliyhtiö Tikkurila Oyj täyttää 150 vuotta 14.8.2012. Sen kunniaksi on tehty kirja, joka kertoo yhtiön vaiheista tavanomaisia yrityshistorioita värikkäämmin. Pienestä öljynpuristamosta on kasvanut yksi maalialan johtavista yrityksistä Pohjoismaissa sekä Venäjällä ja muualla Itä-Euroopassa.
Tavallista värikkäämpi yrityshistoriikki
”Värikartta – 150
vuotta Tikkurilan tarinoita” esittelee elämäkertatiedoin 150 yrityksen
historiaan vaikuttanutta päättäjää, tekijää ja avainhenkilöä. Tikkurilan
Öljynpuristamon kehitystarinan ohella kuvataan Suomen
suuriruhtinaskunnan matkaa moderniksi eurooppalaiseksi valtioksi ja
Helsingin pitäjän tietä Vantaan kaupungiksi. Runsas ja monipuolinen
kuvamateriaali tekee kirjasta myös kiehtovan selailuteoksen.
Kirjoittajana
on toiminut FT Kirsti Manninen, kotimaisen kirjallisuuden dosentti,
kirjailija ja käsikirjoittaja, joka on julkaissut yli sata teosta:
romaaneja, historiikkeja ja elämäkertoja, museo- ja
näyttelykäsikirjoituksia sekä kirjoittanut tv:lle draamasarjoja ja
historiallisia dokumentteja. Tikkurilan 150-vuotishistoria on kuitenkin
Manniselle ensimmäinen yrityshistoriikki.
Ulkoasusta ovat
vastanneet graafiset suunnittelijat Camilla Pentti ja Jani Pulkka. He
saivat vuonna 2007 Vuoden kauneimmat kirjat -palkinnon
tietokirjat-kategoriassa Harald Arnkilin teoksesta “Värit havaintojen
maailmassa”. Piirrokset ja kartat on tehnyt graafinen suunnittelija ja
kuvittaja Jussi Kaakinen, joka voitti vuonna 2009 Sarjakuva-Finlandian
sarjakuvakirjan “Sarasvatin hiekkaa” kuvituksesta.
Kirjaprojekti
käynnistyi jo loppuvuodesta 2007 silloisen Tikkurila-konsernin johtajan
Visa Pekkarisen aloitteesta. Projektin vetäjän ja taustatoimittajan
tehtäviä on hoitanut pitkään Tikkurilan viestinnässä toiminut Arja
Schadewitz. Kirjan toimitustyöhön on osallistunut myös Tikkurila Oyj:n
nykyinen toimitusjohtaja Erkki Järvinen sekä useita entisiä ja nykyisiä
tikkurilalaisia. Lisäksi on käytetty apuna eri aihealueiden
asiantuntijoita.
Saatavuus
Kirja löytyy mm. Akateemisen Kirjakaupan valikoimista. Sen voi tilata myös
Akateemisen Kirjakaupan nettikaupasta.
Palaa otsikoihin