Uudet innovatiiviset pintakäsittelyratkaisut ensiesittelyssä
14.12.2009 9.14
Tikkurilan uudenlainen tapa lähestyä asiakkaitaan sai innostuneen vastaanoton Tampereella, jossa esiteltiin tulevaisuuden teknologian pintakäsittelytuotteita ja -menetelmiä. Tapahtuma pidettiin 1.10.2009 Tikkurilan pitkäaikaisen kumppanin Metso Minerals Oy:n tiloissa. Osallistujia oli lähes 50, koostuen asiakkaista ja alihankkijoista sekä Metson maalaamon että Tikkurilan henkilöstöstä Suomesta ja Ruotsista.
Pintakäsittelylaitteiden
ja koneiden asiantuntijat paikalla
Tilaisuuteen oli kutsuttu myös kaksi arvostettua
laitetoimittajan edustajaa; tanskalainen JHM-Moldow A/S, joka valmistaa ja
suunnittelee maalauslinjoja sekä ranskalainen maalauslaitteita valmistava
Kremlin-Rexon. Lisäksi paikalla oli RTV
sisustuskaupan pintakäsittelykoneiden ja -laitteiden asiantuntija kertomassa
alan viimeisimmistä uutuuksista sekä niiden teknisten käyttöominaisuuksien
eduista.
Uuden teknologian
Fonte- ja Temasolid SC –tuotteet
Päivän teema käsitteli
laadullisesti ja tuotannollisesti tehokkaimmat pintakäsittelyratkaisut
kustannusten minimoimiseksi. Tilaisuudessa esiteltiin vesiohenteinen Fontezinc
85, Fontecoat EP 50 ja Fontedur HB 80 -maalausyhdistelmä ja sen maalaaminen
sekä kuivattaminen uuden laiteteknologian avulla. Toisena yhdistelmänä oli
Temasolid SC yksikerrosmaali, jonka kuivausta nopeutettiin uutta
kuivausteknologiaa käyttäen.
Fonte- ja Temasolid SC –tuotteet ovat käyttäjäystävällisiä –
pidempi käyttöaika (pot life), erinomaiset ruosteen-esto-ominaisuudet. Muita etuja ovat lyhyemmät läpimenoajat,
paremmat säänkesto-ominaisuudet sekä pienemmät investointikustannukset kuin
perinteisillä liuoteohenteisilla tuotteilla. Tuotteet kuormittavat vähemmän
ympäristöä. Niiden alhaiset VOC-päästöt
täyttävät VOC-direktiivin (2004/42/EY) lisäksi myös tulevan teollisuustuotteita
koskevan tuotedirektiivin vaatimukset. Lisäksi tuotteet voidaan sävyttää
Temaspeed Premium –järjestelmän avulla tuhansiin eri väreihin.
Pintakäsittelyn
haasteet globaaleilla markkinoilla
Metso Minerals Oy:n
pintakäsittelyn haasteina on mm. se, että maantieteellisesti erilaisille
alueille toimitettavat koneet ja laitteet joutuvat alttiiksi voimakkaille sää-
ja ilmastorasituksille. Ilmasto-olosuhteiden vaihtelut koettelevat myös maalin
UV-kestävyyttä.
Teollisuusmaalien myyntijohtaja Ilari Hyyrynen sekä teknisen
palvelun päällikkö Arto Nummela Tikkurilasta selvittivät oikean
pintakäsittely-yhdistelmän valintakriteerejä. Tikkurilan yhteiskuntavastuun
periaatteena on kehittää uusien teknologien avulla vähemmän ympäristöä
kuormittavia pintakäsittelyvaihtoehtoja. Alan viimeisintä maaliteknologiaa
käyttäen Tikkurilan tuotevalikoima kattaa ekologisesti, laadullisesti ja tuotannollisesti
tehokkaimmat pintakäsittelyratkaisut kustannusten minimoimiseksi.
Työnäytöksiä ja tuotetestauksia
maalaamossa
Luento-osuuden lisäksi maalaamossa suoritettiin työnäytöksiä
ja testauksia. Näytöksissä todettiin Fonte- ja Temasolid SC -tuotteiden
erinomaiset kuivumisominaisuudet sekä kuivausprosessissa saadut merkittävät
säästöt vähentämällä maalin kuivaukseen tarvittavaa energiamäärää sekä
lyhentämällä pintakäsittelyn läpimenoaikoja. Oikein valittu pintakäsittely-yhdistelmä sekä tehokas
kuivaus lyhentävät tuotannon läpimenoaikaa oleellisesti sekä pienentävät
energiankulusta jopa 70 %:a.
Kumppanuuden
mahdollisuudet
Tulevaisuudessa asiakas on yhä
enemmän kumppani, jolla on entistä vahvempi rooli yrityksen palveluiden ja
tuotteiden kehittämisessä. Maalintoimittajan
on pystyttävä tarjoamaan asiakkailleen kustannustehokkaiden
pintakäsittelyratkaisujen lisäksi ammattitaitoista ja luotettavaa palvelua.
Tikkurilan Temaspeed-jälleenmyyjäverkoston kautta pystymme
palvelemaan asiakkaitamme nopeasti ja asiantuntevasti yli 30 Euroopan maassa. Globaalit
asiakkaamme, kuten Metso Minerals Oy, saavat nopeasti ja asiantuntevasti
tarvitsemansa maalin ja värisävyn juuri oikeaan aikaan valtuutettujen
jälleenmyyjiemme kautta.
Tikkurila haluaa olla luotettava ja pitkäaikainen kumppani
niin kotimaisille kuin ulkomaisillekin teollisuuden yrityksille. Etsimme
jatkuvasti uusia teknologioita ja autamme asiakkaitamme kustannustehokkaan ja
ympäristöystävällisen pintakäsittelyratkaisun valinnassa.
Palaa otsikoihin