Koulu Kiinan Sichuaniin suomalaisvoimin
10.12.2009 13.55
Syyskuussa avattiin uusi koulu GuiYuanin kylään Sichuanin maakuntaan maanjäristyksessä vuonna 2008 tuhoutuneen tilalle. Rakennus pystytettiin suomalaisten yritysten ja yksityishenkilöiden tekemien lahjoitusten turvin. Taustajoukoista löytyvät niin Tikkurila kuin Kemirakin.
Toukokuussa tuli kuluneeksi vuosi Kiinaa koetelleesta maanjäristyksestä, jossa kuoli noin 88 000 ihmistä. Järistyksen keskipiste oli Sichuanin maakunnassa, mutta vaikutukset tuntuivat yli 1 000 km:n päässä Pekingissä ja Shanghaissa asti.
Kiinan suomalaisyhteisö pani toimeksi
Katastrofi kosketti syvästi kaikkia kiinalaisia ja myös Kiinassa työskenteleviä suomalaisia. Niinpä Tikkurilakin vastasi heti myöntävästi, kun yritykseltä tiedusteltiin auttamishalukkuutta. Kesällä 2008 pidettiin Pekingissä Suomen kauppakillan kokous. Siellä alettiin pohtia kuinka voisimme auttaa hädänalaisia. Hanketta koordinoimaan perustettiin työryhmä, ja projektin vetäjäksi valittiin Oskar Helling.
Maanjäristyksessä tuhoutui jopa 7000 koulurakennusta. Nyt on rakennettu lahjoitusten turvin uusi koulu köyhään GuiYuanin kylään, joka sijaitsee 30 km Sichuanin pääkaupungista Chengdusta koilliseen. Vanha koulu hävisi järistyksessä lähes jäljettömiin. Koulutusta arvostetaan Kiinassa kovasti, sillä antaahan se mahdollisuuden menestymiseen. Lapset ovat myös vanhempiensa vanhuuden turva, joten koulutusta pidetään erittäin tärkeänä. Tästä syystä 5.5.2009 pidettyyn koulun peruskiven muuraustilaisuuteen osallistui satoja GuiYuanin kylän asukkaita. Mukana oli runsaasti tulevia oppilaita, jotka kertoivat ylpeinä, että paikalle valmistuu heille uusi koulu.
Tikkurilan tuotteet hyvään tarpeeseen
Rakennukseen tuli ala-asteen koulu 250 oppilaalle, ja samaan pihapiiriin rakennettiin myös leikkikenttä ja urheilupuisto. Lappset-yhtiöt lahjoitti leikkikentän välineineen. Rovaniemellä toimiva yhtiö on jo vuosikausia käyttänyt tuotannossaan Tikkurila Industrial Coatingsin pintakäsittelyaineita. Koulun suunnitteli Pöyry Beijing Consulting Co., joka lisäksi valvoi koko rakennusprojektia ja huolehti siitä, että rakentamisen laatutaso vastaa sille asetettuja vaatimuksia.
Uusi koulurakennus maalattin Tikkurilan tuotteilla sekä sisältä että ulkoa. Sisäseiniin käytettiin Tikkurila (Beijing) Paintsin Feelings sarjan tuotteita ja ulkoseiniin Finngard-sarjan tuotteita. Varsinaisen maalaustyön suoritti kiinalainen maalausurakoitsija.
Jokaiseen luokkahuoneeseen maalattiin liitutaulu Tikkurilan Koulutaulumaalilla. Kunkin luokan takaseinälle tuli Magnetic-maalilla tehty raita, johon oppilaat voivat ripustaa näytteille omia töitään. Tekniikka on tullut pysyvästi myös Kiinan kouluihin, joten luokkahuoneisiin maalattiin valkokankaat Harmonylla, sen hyväksi todetulla sävyllä H499.
Projekti jatkuu säätiön muodossa
FenFang-projektiksi nimetyn hankkeen kokonaisbudjetti on noin 4,2 milj. juania (noin 450 000 euroa). Tarkkoja summia on Oskar Hellingin mukaan vaikea laskea, sillä monet lahjoitukset on annettu materiaalien, palvelujen tai know-how’n muodossa. Lahjoitusten takana on kolmisenkymmentä Kiinassa toimivaa kansainvälistä yritystä, Suomen Pekingin suurlähetystö sekä satakunta yksityishenkilöä. Hanketta tuki paikallishallinnon ohella China Children’s and Teenagers’ Fund CCTF (Kiinan lasten ja nuorten säätiö).
– Koko projekti on toteutettu täysin ilman hallinnollista budjettia. Kaikki lahjoitukset ovat menneet viimeistä penniä myöten rakentamiseen. Kaikki hallinnollinen työ on ollut palkatonta ja vapaaehtoista. Tämän takia myös markkinointi on ollut 100-prosenttisesti internetin ja ”puskaradion” varassa, Helling toteaa tyytyväisenä.
FenFang-projekti jatkaa FenFangsäätiön muodossa. Toiminnan tarkoituksena on tarjota pienille ja keskisuurille organisaatioille laadukkaita, tavoitteellisia, läpinäkyviä ja kustannustehokkaita tapoja toteuttaa yhteiskuntavastuuhankkeita.
Teksti: Juhani Saarela, johtaja, Tikkurila Coatings Overseas
Arja Schadewitz, johtaja, ulkoinen viestintä, Tikkurila Oy
Kuvat: Oskar Helling
Palaa otsikoihin