Monipuolinen Helmi,
turvallinen valinta monenlaiseen maalaamiseen


Helmi tuoli

Helmi-kalustemaalien tuotesarjaan kuuluu ennestään kaksi kiiltoastetta, puolihimmeä ja kiiltävä, sekä näiden alle sopiva Helmi Pohjamaali.  Nyt sarja täydentyy uudella kiiltoasteella, himmeällä. Uusi himmeä Helmi on tutkitusti turvallinen, kestävyydestä tinkimättä.

Helmi-sarjan laadukkailla tuotteilla voidaan käsitellä sisätiloissa niin irtokalusteet kuin kiinteätkin kalusteet, kuten ikkunanpuitteet, ovet, listat, kaapistot ja lämpöpatterit. Helmi Pohjamaalilla on erinomainen tartunta vaikeillekin pinnoille.

Kaikilla Helmi-kalustemaaleilla on EU:n laivavarustedirektiivin mukainen MED-hyväksyntä, ja ne kuuluvat pintamateriaalien parhaaseen M1-luokkaan. Ne täyttävät myös leikkikalujen pintakäsittelyyn soveltuville tuotteille asetettavat vaatimukset, joten niillä voi turvallisesti maalata myös lasten kalusteet ja leikkikalut.

Kiillolla lisää kauneutta


Helmi kiiltavat lyhdyt

Helmi-pintamaalit voidaan sävyttää Tikkurila Symphony -värikartan kaikkiin yli kahteentuhanteen väriin.

Himmeällä helmellä saadaan aikaan puuterisia pastellipintoja, jotka luovat vaikutelmaa liituuntuneesta öljymaalipinnasta. Moderneissa beigen ja harmaan sävyissä himmeä pinta luo rauhallisen tunnelman, joka henkii hiljaisuuden estetiikkaa.

Puolihimmeä on varma valinta kaikille pinnoille. Se tuo maalatun puupinnan kauneuden hienovaraisesti esiin ja korostaa kauniisti keskivahvoja ja vaaleita sävyjä. Puolihimmeästä Helmestä on sävytettävän A- ja C-pohjamaalin lisäksi saatavilla valikoima hyvin peittäviä valmissävyjä tutuissa perusväreissä. Valmissävyjä sekoittamalla voidaan luoda lukemattomia uusia sävyjä pieneen tarpeeseen, sillä pienin pakkauskoko on 1dl.

Kiiltävä Helmi-kalustemaali korostaa tummien ja syvien sävyjen voimaa. Vaaleissa sävyissä se heijastelee valoa sisälle esimerkiksi ikkunasmyygeissä käytettynä. Leikittele kiilloilla ja maalaa seinät himmeiksi ja kalusteet samaan väriin kiiltäviksi. Kiiltävä Helmi on saatavilla myös mustana ja Listavalkoisena valmisvärinä.

Valitse vesiohenteinen

Vesiohenteisissa tuotteissa on useita etuja verrattuna perinteisiin liuoteohenteisiin: Ne ovat tutkitusti turvallisia, täyttävät M1-kriteerit ja sopivat kaikille kalustepinnoille.

Mietohajuista vesiohenteista maalia on myös mukava käyttää, ja työvälineetkin on helppo puhdistaa. Ja mikä parasta, Helmi kestää aikaa kellastumatta ja haalistumatta.

Muistathan myös että voit maalata Helmellä myös seinäpintoja. Jos haluat kiiltävän seinän tai tehdä seinään sablunalla kiiltäviä kuvioita, on Helmi Kiiltävä valintasi!

Helmellä maalattu lumihiutale
Pohja maalattiin Tikkurilan Lumi-maalilla, joka on valkoistakin valkoisempaa. Lumi-maalin kuivuttua päälle kiinnitettiin lumihiutale-sablona joka maalattiin Helmi Kiiltävällä valkoisella.


Lataa tästä itsellesi lumihiutale-sablona


Helmi Pohjamaali 0.9L

Helmi Pohjamaali

Himmeä akrylaattipohjamaali sisämaalaukseen. Rakennusmateriaalin päästöluokka M1. Ohenne: Vesi.

Tuote on himmeä
Tuote on vesiohenteinen Työväline: tela Työväline: ruisku Työväline: sivellin
Tuotteen riittoisuus karkealla pinnalla
6
m2/l
Tuotteen riittoisuus sileällä pinnalla
8
m2/l
Helmi 10 0.9L

Helmi 10 kalustemaali, himmeä

Akrylaattimaali. Maalaustarvikeryhmä 33 (RT-luokitus MaalausRYL 2001). Maalaustarvikeryhmä 321 (RT-luokitus MaalausRYL 2012).

Tuote on himmeä
Tuote on vesiohenteinen Työväline: tela Työväline: ruisku Työväline: sivellin
Tuotteen riittoisuus karkealla pinnalla
8
m²/l
Tuotteen riittoisuus sileällä pinnalla
10
m²/l
Tikkurila-Helmi-30-puolihimmea-09L

Helmi 30 kalustemaali, puolihimmeä

Miedon hajuinen vesiohenteinen akrylaattimaali ovien, kaapistojen, huonekalujen ym. maalaukseen sisällä. Helppo levittää, tasoittuu hyvin. Soveltuu myös aikaisemmin alkydi- ja katalyyttimaaleilla maalattujen pintojen uudelleenmaalaukseen.

Tuote on puolihimmeä
Tuote on vesiohenteinen Työväline: tela Työväline: ruisku Työväline: sivellin
Tuotteen riittoisuus karkealla pinnalla
8
m2/l
Tuotteen riittoisuus sileällä pinnalla
10
m2/l
Tikkurila-Helmi-80-kiiltava-09L

Helmi 80 kalustemaali, kiiltävä

Miedon hajuinen vesiohenteinen akrylaattimaali ovien, kaapistojen, huonekalujen ym. maalaukseen sisällä. Helppo levittää, tasoittuu hyvin. Soveltuu myös aikaisemmin alkydi- ja katalyyttimaaleilla maalattujen pintojen uudelleenmaalaukseen.

Tuote on kiiltävä
Tuote on vesiohenteinen Työväline: tela Työväline: ruisku Työväline: sivellin
Tuotteen riittoisuus karkealla pinnalla
8
m2/l
Tuotteen riittoisuus sileällä pinnalla
10
m2/l