Tikkurila worldwide

Tuparit-mainosfilmin seinämaalaukset

Tikkurilan "Tuparit"-mainosfilmin huoneissa on asukkaidensa näköinen tunnelma. Seinät on kuvioitu sabloneilla sekä projisointitekniikalla. Olemme koonneet näille sivuille maalauksissa käytetyt tuotteet ja sävyt, sekä tekniikat.



Keittiössä mausteinen tunnelma

Tuparit mainoksen keittio

Perheen äiti on saanut keittiöön lämpöisen ja mausteisen tunnelman Tikkurilan Harmony Sisustusmaalilla sekä Taika Helmiäislasyyrilla. Kuvan seinä on ensin maalattu kahteen kertaan Harmonyn värillä J399, jonka kuivuttua päälle on telattu kaksi kertaa Taika Helmiäislasyyri 2089 Mirandaa. Kuvio on heijastettu keittiön seinään piirtoheittimellä ja maalattu Harmonyllä värillä L399.


Isän unelma


Tuparit mainoksen olohuone


Perheen olohuoneesta tehtiin täydellinen elokuvanautintoja varten. Seinällä oleva levy maalattiin valkokankaaksi Harmony Sisustusmaalin värillä H499. Olohuoneen yleissävynä käytettiin neutraalin lämmintä väriä Y395. Myös olohuoneeseen haluttiin jotain erikoista, joten seinälle toteutettiin villin lännen tunnelmaa Clint Eastwoodin muodossa. Kuva on ensin siirretty kalvolle, josta se heijastettiin seinään piirtoheittimellä. Clintin kuvassa onkin käytetty kahta eri Harmony Sisustusmaalin väriä F395 sekä X396.

Takan ääressä


Tuparit mainoksen takka


Olohuoneen toisessa päässä oleva takka sai itselleen uudistuneen pinnan. Takka itsessään käsiteltiin Tikkurilan Tunto Karhea Struktuuripinnoitteella värillä N497 ja takan taustaseinä Tunto Hieno Struktuuripinnoitteella värillä Y396 tapettilastalevityksenä. Taustaseinän pinta väripestiinTunnon kuivuttua KaunisKoti Kuviointimaalin värillä H497.


Mustanpuhuvaa


Tuparit mainoksen tytön huone2


Perheen murrosikäinen tyttö halusi ilmaista itseään gootti-tyylilleen uskollisesti. Sängyn takaseinä on maalattu Harmony Sisustusmaalilla värillä S499. Sängyn pääty rajattiin maalarinteipillä ja maalattiin värillä 4603, tämän kuivuttua päälle telattiin kertaalleen Taika Helmiäislasyyrin väri 2084 Pandora.  Vuoret ja puuunoksat maalattiin Harmonyn värillä 4614, jota ohennettiin hieman vedellä.


Tuparit mainoksen tytön huone


Peilipöydän takaseinä rajattiin Harmony Sisustusmaalin värillä S499. Maalin kuivuttua seinään kiinnitettiin Tikkurilan sabloniliimalla, Fenix- sekä Viola-sablonit. Nämä maalattiin peittävän Taika Helmiäismaalin väreillä 2077 Uranus sekä 2074 Venus.


Skeittimesta


Tuparit mainoksen pojan huone


Pojan huoneeseen haluttiin vauhdikasta ja rentoa menoa. Seinän valkoinen raita on maalattu Harmony Sisustusmaalin värillä F497. Tämän jälkeen haluttu skeittikuvio on heijastettu seinälle. Kuvion tausta maalattiin kahteen kertaan sivellen ristiin rastiin Taika Helmiäismaalin väriä 2073 Luna. Kuvassa käytetty punainen väri on 4544 ja sininen 4719, tuotteena Harmony. Huoneessa on myös yksi seinä käsitelty Tikkurilan mustalla Koulutaulumaalilla. Mainoksessa vilahtaa myös pojan huoneen ovi, joka on käsitelty Tikkurilan Magnetic maalilla.



Hanki lisää ideoita myös seuraavista linkeistä:

Valkokangas edullisesti

Taika luo tuhat ja yksi tunnelmaa

Sablonilla näyttävää jälkeä


Harmony

Harmony, sisustusmaali

Sisämaalaukseen rappaus-, betoni-, tasoite-, tiili-, pahvi-, tapetti-, puu-, kartonkipintaiselle kipsilevy-, lastulevy- ja puukuitulevypinnoille. Soveltuu sekä uusille että ennen maalatuille pinnoille. Soveltuu myös alkydimaalilla maalatuille pinnoille ohjeen mukaisen käsittelyn jälkeen. Ei sovellu ovien ja kalusteiden maalaukseen.

Riittoisuus: Imeville alustoille 7-9 m²/l. Imemättömille alustoille 10-12 m²/l. Maalilaskuri
Työtapa: Sively, telaus tai ruiskutus. Korkeapaineruiskutus -suutin 0,017" - 0,021" -ohennemäärä 0-10 til. %.
Ohenne: Vesi
Värikartat: Tikkurila Symphony 2436 värikartta, Tunne väri ja KaunisKoti
Tuoteseloste Käyttöturvallisuustiedote
Taika Helmiäislasyyrit

Taika Helmiäislasyyri

Käytetään Tikkurilan akrylaattiseinämaalin, esim. Harmony sisustusmaalin päällä. Koska Taika helmiäislasyyri on läpikuultava, niin alla olevan maalin (esim. Harmonyn) väri vaikuttaa ratkaisevasti lopputulokseen. Taika-värikartasta löydät suosituksen maalin värin valintaan. Hyvä valaistus korostaa efektipinnan näyttävyyttä.

Riittoisuus: 8 - 12 m²/l, työtavasta riippuen Maalilaskuri
Työtapa: Levitys lyhytnukkaisella telalla. Pinta voidaan kuvioida kuviointitelalla, siveltimellä yms.
Ohenne: Vesi
Värikartat: Taika-opas
Tuoteseloste Käyttöturvallisuustiedote
Taika Helmiäismaalit

Taika Helmiäismaali

Sisämaalaukseen puu-, puukuitulevy-, lastulevy- ja metallipinnoille sekä kipsilevy-, betoni- yms. seinäpinnoille. Soveltuu sekä uudis- että huoltomaalaukseen, myös aikaisemmin alkydi- ja katalyyttimaaleilla tai lakoilla käsiteltyjen pintojen uudelleenmaalaukseen. Hyvä valaistus korostaa efektipinnan näyttävyyttä.

Riittoisuus: 6-8 m2/l. Maalilaskuri
Työtapa:

Sively (keinokuitusivellin), telaus, kuviointi (erilaiset kuviointitelat, sivellin yms.), ruiskutus (esim. sivuilmaruisku, suutin koko 1,8 mm, ohennus n. 40%) Huom! Jos haluat ruiskuttaa tuotteen, tee aina koeruiskutus.

Ohenne: Vesi
Värikartat: Taika-opas
Tuoteseloste Käyttöturvallisuustiedote
Koulutaulumaali

Koulutaulumaali vesiohenteinen

Koulutaulujen maalaukseen. Liitukirjoitus tarttuu hyvin maalattuun struktuuripintaan ja se voidaan helposti pyyhkiä pois.

Riittoisuus: 9-12 m2/l. Maalilaskuri
Työtapa: Sively tai ruiskutus.
Ohenne: Vesi
Tuoteseloste Käyttöturvallisuustiedote
Magnetic

Magnetic

Betoni-, tasoite-, kipsilevy ja lastulevyalustat. Magnetic voidaan pintamaalata 1-2 kertaa vesiohenteisella pintamaalaukseen tarkoitetulla Tikkurilan sisäseinämaalilla, mikäli pinnoille halutaan jotakin muuta väriä kuin harmaa. Paksut pintamaalikerrokset heikentävät magneettien tarttuvuutta.

Riittoisuus: noin 1,5 m² / l (kolmen kerran käsittely) Maalilaskuri
Työtapa: Telaus tai sively
Ohenne: Vesi
Tuoteseloste Käyttöturvallisuustiedote
Tunto Hieno Struktuuripinnoite

Tunto Hieno, struktuuripinnoite

Uudet ja ennen maalatut betoni-, rappaus-, tiili-, puukuitulevy-, kipsilevy- ja lastulevypinnat, joihin halutaan kuvioitu pinnoite. Tunto Hieno on kevyttä levittää myös kattoihin.

Riittoisuus: 1-9 m2/l.vaihtelee huomattavasti työstötavasta riippuen

- Paksu telaus 1-1,5m2/l

- Ohut telaus 4-5 m2/l

- Sivelytekniinkka 2-2,5 m2/l

- Paksu tapettilastalevitys 2-2,5 m2/l

- Ohut teräslastalevitys 7-9 m2/l

Maalilaskuri
Työtapa: Levitys telalla ja kuviointi esimerkiksi leveällä siveltimellä, tapettilastalla, jäykällä harjalla tai kuviointitelalla.
Ohenne: Vesi
Värikartat: Tunto, Struktuuripinnoitteiden värikartta
Tuoteseloste Käyttöturvallisuustiedote
Tunto Karhea Struktuuripinnoite

Tunto Karhea, struktuuripinnoite

Uudet ja ennen maalatut betoni-, rappaus-, tiili-, puukuitulevy-, kipsilevy- ja lastulevypinnat. Tunto Karheaa voi levittää myös kattoihin.

Riittoisuus: 0,5 – 0,7 m²/l. Riittoisuuteen vaikuttavat käsiteltävän pinnan karkeus, huokoisuus sekä työtapa. Maalilaskuri
Työtapa:

Levitys teräsliipillä, tai ruiskutus laastipumpulla tai suppiloruiskulla, suutinkoko min. 5 mm. Viimeistellään Tikkurilan muovihiertimellä.

Huom! Ennen ruiskutusta poista maalipurkista sinne sävytyksen yhteydessä mahdollisesti kannesta tippunut metallipala.
Ohenne: Vesi
Värikartat: Tunto, Struktuuripinnoitteiden värikartta
Tuoteseloste Käyttöturvallisuustiedote

Maalilinja Neuvoo - 010 860 8600 - ark. 8-19

Tilaa uutiskirje

Tilaa esitteitä

Tee tyylitesti

Etsi maalari

Etsi suunnittelija

Etsi jälleenmyyjä

Kokeile kännykällä m.tikkurila.fi