Tikkurila worldwide

Harkitse ennen kuin luovut vanhasta


Innokas kodin sisustaja Annika


Annikaa viehättää 60-luku, mutta hänen mielestään kannattaa tutustua aina kulloinkin kyseessä olevan vuosikymmenen sisustus- ja materiaaliajatteluun, asuipa ihminen sitten minkä ikäisessä talossa tahansa. Kodin sisustamisesta ja esimerkiksi maalien valinnasta tulee paljon helpompaa, kun oppii ymmärtämään rakennuksen henkeä. Ideoiden ja tunnelmien hakeminen on todella hauskaa puuhaa.

Harkitse ennen kuin luovut vanhasta_Keittiö
Annika halusi kodikseen ehdottomasti alkuperäisessä kunnossa olevan huoneiston. Hän löysikin unelmiensa asunnon yllättävän lyhyellä etsimisellä. Asunnon lisäksi Annika mieltyi koko taloon, jota hänen sanojensa mukaan "ei ole pilattu liikaa kunnostamalla".

Kirpputoreilta ja divareista löytyy vanhoja lehtiä, joita selaamalla alkaa helposti ymmärtää asuntonsa todellista olemusta. Ajankuva määrittää tila- ja pintaratkaisuja, kun niille löytyy historia ja juuret. Lehdistä voi myös bongailla aikakauteen sopivia huonekaluja ja käyttöesineitä, joita omaan kotiin voi hankkia huutokaupoista, vinteiltä ja kirpputoreilta.

Myös kirjastoista löytyy sisustuskirjoja selailtavaksi, ja netistä voi hakea ideoita eri hakusanoilla. "Minulla itselläni taitaa olla pelkästään kierrätettyjä esineitä asunnossani. Kierrätetyt huonekalut ovat huolettomia. Ei tarvitse surra, jos huonekalu ei lopulta tunnukaan asettuvan taloksi. Senkun vain laitat sen takaisin kiertoon vaikka kirpputorilla", Annika kuvailee sisustustaan.

60-luvussa Annikaa viehättää se, että niin talot kuin esineetkin valmistettiin kestämään. Tämä talo on huolella rakennettu ja rakennusmateriaalit ovat korkeatasoisia. Myös 60-luvun huonekaluissa näkyy suomalaisen designin kulta-aika sekä korkeatasoinen ja tinkimätön tuotantotapa. Kuitenkin 60-luvun tavaroita voi löytää vielä helposti ja aivan pikkurahalla.

Harkitse ennen kuin luovut vanhasta_Tuolit"Lehdistä voi myös bongailla aikakauteen sopivia huonekaluja ja käyttöesineitä, joita voi hankkia omaan kotiin huutokaupoista, vinteiltä ja kirpputoreilta."








 
Vanhempi esine tuo tyylikkyyttä arkeen. Annika esittelee keittiönsä Kierrätyskeskuksesta haettuja tuoleja, jotka hän on kunnostanut maalaamalla. Jokainen tuoli on ehjä ja jämäkkä, vaikka on palvellut tehtävässään jo 40 vuotta!

Vanhojen teollisesti tuotettujen huonekalujen kunnostusmaalaus on helppoa. Niiden maalipinnat ovat yleensä niin kestäviä, että ennen uudelleenmaalausta pelkkä pinnan hionta riittää. Maalia ei useimmiten edes kannata rapsuttaa irti, sillä se saattaa pilata puupinnan. Annika haluaa vielä painottaa, että asunnon ei ole tarkoitus olla minkään aikakauden museo tai näyttelytila. Hyvässä kokonaisuudessa on sekä uutta että vanhaa. Tärkeintä on, että asuja itse kokee kotinsa itsensä näköiseksi.

Harkitse ennen kuin luovut vanhasta_tuolitErinäköisistä 50- ja 60-luvun pinnatuoleista saatiin yhtenäinen kokonaisuus maalaamalla kaikki tuolit samalla värillä. Tuolit ja myös keittiön kaappien ovet maalattiin Empire kalustemaalilla. Koska kyseessä olivat vanhat ovet, maalin tartunta haluttiin varmistaa Otex tartuntapohjamaalilla. 














Harkitse ennen kuin luovut vanhasta_LaatikostoPienenä piristyksenä keittiön valkoisiin oviin Annika halusi ottaa vanhan arvokkaan mahonkiviilupinnan esille laatikoista. Alkuperäinen asu paljastettiin Rapidone maalinpoistoaineella. Lopuksi laatikot lakattiin Unica Superilla.
 
 

Empire

Empire kalustemaali

Sisäkäyttöön puu-, lastulevy-, puukuitulevy ja kovalevypinnoille käyttöohjeen mukaan. Empire tasoittuu hyvin ja soveltuu erityisen hyvin sivellinlevitykseen.

Työtapa: Sively tai ruiskutus.
Ohenne: Lakkabensiini 1050 ja Ruiskuohenne 1032
Värikartat: Tikkurila Symphony 2436 värikartta, Tunne väri ja KaunisKoti
Tuoteseloste Käyttöturvallisuustiedote
Otex tartuntapohjamaali

Otex tartuntapohjamaali

Soveltuu pohja- ja välimaaliksi sekä uusille että aikaisemmin maalatuille pinnoille. Otex tarttuu hyvin erikoistartuntaa vaativiin pintoihin kuten lasiin, kaakeliin, lasikuituun, PVC-muoviin, alumiiniin, sinkittyyn peltiin sekä alkydi-ja katalyyttimaalattuihin pintoihin.

Työtapa: Sively, ruiskutus tai telaus

Korkeapaineruiskutus
- suutin 0,011" - 0,015" eli 0,280 - 0,380 mm.
- ohennemäärä 0-10 til. %
Ohenne: Ruiskuohenne 1032 ja Lakkabensiini 1050
Värisävyt: Voidaan sävyttää Tikkurilan Symphony 2436 värikartan mukaan. Sävytarkkuus ei ole täydellinen. AP perusmaalia voidaan käyttää sekä valkoisena että sävytettynä (puolet A:n pastamäärästä). C perusmaalia vain sävytettynä.
Värikartat: Tikkurila Symphony 2436 värikartta
Tuoteseloste Käyttöturvallisuustiedote
Unica Super Kiiltava

Unica Super uretaanialkydilakka, kiiltävä

Puupinnat sisällä ja ulkona.

Työtapa: Sively tai ruiskutus. Korkeapaineruiskutus -suutin 0,009" - 0,013" eli 0,230 - 0,330 mm -ohennemäärä 0-10 til. %.
Ohenne: Lakkabensiini 1050
Värisävyt: Unica Super voidaan sävyttää Kuultavat värit-, ja Valtti värikartan mukaan. Tee aluksi koelakkaus nähdäksesi sävytetyn lakan värin käyttökohteessasi. Jos lakka on liian tummaa, voit vaalentaa sitä värittömällä Unica Superilla tai Lakkabensiinillä 1050.
Värikartat: Kuultavat värit sisätiloihin ja Valtti kuullotteet ja puuöljyt
Tuoteseloste Käyttöturvallisuustiedote
Unica Super Puolihimmea

Unica Super uretaanialkydilakka, puolihimmeä

Puupinnat sisällä ja ulkona.

Työtapa: Sively tai ruiskutus.
-suutin 0,009" - 0,013" eli 0,230 - 0,330 mm
Ohenne: Lakkabensiini 1050
Värisävyt: Unica Super voidaan sävyttää Kuultavat värit-, ja Valtti värikartan mukaan. Tee aluksi koelakkaus nähdäksesi sävytetyn lakan värin käyttökohteessasi. Jos lakka on liian tummaa, voit vaalentaa sitä värittömällä Unica Super puolihimmeällä tai Lakkabensiinillä 1050.
Värikartat: Valtti kuullotteet ja puuöljyt ja Kuultavat värit sisätiloihin
Tuoteseloste Käyttöturvallisuustiedote
Unica Super Puolikiiltava

Unica Super uretaanialkydilakka, puolikiiltävä

Puupinnat sisällä ja ulkona.

Työtapa: Sively tai ruiskutus. Korkeapaineruiskutus -suutin 0,009" - 0,013" eli 0,230 - 0,330 mm -ohennemäärä 0-10 til. %.
Ohenne: Lakkabensiini 1050
Värisävyt: Unica Super voidaan sävyttää Kuultavat värit- ja Valtti värikartan mukaan. Tee aluksi koelakkaus nähdäksesi sävytetyn lakan värin käyttökohteessasi. Jos lakka on liian tummaa, voit vaalentaa sitä värittömällä Unica Superilla tai Lakkabensiinillä 1050.
Värikartat: Kuultavat värit sisätiloihin ja Valtti kuullotteet ja puuöljyt
Tuoteseloste Käyttöturvallisuustiedote