Tikkurilan Visio-myymäläkonseptille kunniamaininta
7.6.2012 12.44
Tikkurilan vuonna 2009 markkinoille tuoma Visio-myymäläkonsepti on saanut Suomessa Fennia Prize – Good design grows global -kilpailussa kunniamaininnan muotoilustaan.

Innovatiivisen muotoilunsa lisäksi Visio innostaa kuluttajia muuttamaan kotinsa
ilmettä sekä auttaa värien ja oikeiden tuotteiden valinnassa. Myymäläkonsepti on
toimitettu reiluun kymmeneen sisustusliikkeeseen ja rautakauppaan eri puolille
Suomea sekä kahteen myymälään Venäjällä.
Fennia Prize -kilpailu on tarkoitettu yrityksille, jotka valmistavat muotoiltuja
hyödykkeitä tai hyödyntävät muotoilua muulla tavoin liiketoiminnassaan.
Kilpailun avulla yrityksiä kannustetaan käyttämään muotoilua laaja-alaisesti
niin tuotekehityksessä, valmistuksessa kuin yrityskuvassa. Fennia Prize
-kunniamaininnan sai Tikkurilan lisäksi 19 muuta yritystä sekä neljälle
yritykselle myönnettiin Fennia Prize 2012 -palkinto. Kilpailun järjestivät
Design Forum Finland ja Fennia. Fennia Prize 2012 on osa World Design Capital
Helsinki 2012 -ohjelmaa.
Tutustu Visioon tästä.
Palaa otsikoihin