Franck Median dokumenttisarja Menestyksen
takana kertoo alun perin vuonna 1862 perustetun Tikkurilan Väritehtaan tarinan. Lähes 100 vuotta tehdas
oli perheyhtiö Schildt & Hallbergin
omistama ja vaikutti vahvasti Tikkurilan kyläyhteisön ja sitä ympäröivän
nykyisen Vantaan alueen kehitykseen. 1920-luvulta alkaen nuori kemisti Ragnar Holmström toi tehtaalle ideoita ja uutta maaliteknologiaa
Yhdysvalloista. Tikkurila kasvoi sodanjälkeisinä vuosikymmeninä yhdeksi alansa johtavista
yrityksistä Pohjois- ja Itä-Euroopassa.
Tikkurilan vuodesta 1972 omistaneen
valtionyhtiö Kemiran ankkuriomistus myytiin vuonna 2007 Paasikivien perheen Oras
Investille. Nykyään Tikkurila on oma
pörssinoteerattu yrityksensä, jolla on noin 23 000 omistajaa. Se on myös suurin
kauppa- ja rakennusmaalien toimittaja Suomessa, Ruotsissa, Baltiassa ja
Venäjällä ja neljänneksi suurin Puolassa.
Mainontaa vuosien varrelta

Tikkurilan juhlavuosi näkyy TV-mainonnassa nostalgisena tuulahduksena menneiltä vuosikymmeniltä. TV:ssä pyörivät aikoinaan kovin suositut Mestari ja Poika -filmit, joissa keskitytään ulkomaalaukseen. Sivuosissa on eläinkunnan edustajia, terhakka Suomenpystykorva ja eksoottinen kalkkuna. Filmeissä kuullut tokaisut "Poika, sä alat oppia!" ja "Poika, se on kalkkuna!" lienevät tuttuja monille keski-ikäisille katsojille.
Mestari ja Poika - Panssarimaali
Tikkurilan kestävä Panssarimaali on edelleen Suomen suosituimpia kattomaaleja. Katso kuinka mainoksen Poika pääsikään uransa huipulle.
Mestari ja Poika - Pika-Teho
Jos et itsekään ole aivan varma talosi ulkovärityksestä, voit helpottaa maalausurakkaasi valitsemalla valmiit väriyhdistelmät Tikkurilan
KaunisTalo -lastuista. Ja ei muuta kuin Pika-Tehoa pintaan.
Mestari ja Poika - Ultra
Upea Ultra-talomaali on ollut jo pitkään Tikkurilan talomaalivalikoimassa. Nyt Ultra on saanut entistä paremman sään- ja värinkeston. Tutustu filmin lisäksi myös uuteen
Ultra-perheeseen.
Mestari ja Poika - Vinha
Vesiohenteinen
Vinha on edelleen Suomen suosituin peittävä suoja puulle. Kevyesti siveltävä Vinha antaa puolihimmeän ja kestävän suojan kaikille puupinnoille jättäen puunsyyt vinhasti näkyviin.
Myös Miranol juhlii
Miranolin lanseerauksesta tulee kuluneeksi 75 vuotta, ja sen kunniaksi näytetään legendaarista, Cannesin pronssileijonalla palkittua mainosfilmiä, jossa ylistetään Miranolin iskunkestävyyttä lyömällä Miranolilla maalattuja putkia yhteen. Putket menivät lommolle, mutta maali kesti.