Marokon tunnelmaa Itäkeskuksessa

Taiteilija Mildred Lehtinen otti vuosi sitten marraskuussa vastaan mielenkiintoisen urakan. Hän sai tehtäväkseen muuttaa Itäkeskuksen kulttuurikeskus Stoa viihtyisämmäksi paikaksi. Siihen on tarvittu sekä monta metriä kangasta että monta purkkia maalia.

Stoa Itäkeskuksen kulttuurikeskus rakennettiin 25 vuotta sitten monitoimitaloksi Itäkeskuksen kauppakeskuksen viereen, väylän toiselle puolelle. Talo oli ensimmäinen lajiaan.

Käyttäjäkyselyjen mukaan moni julkinen tila koetaan etäiseksi. Yhteistä olohuonetta ei oteta omaksi, jos sen virastomaisuus muistuttaa olemassaolollaan vallan etiäisistä.

Elävään, neljään kertaan maalattuun seinäpintaan sopivat myös suuret kuviot. Rohkeutta taiteilija on saanut kokemuksen kautta. Julkisen tilan maalaaminen on ollut ilahduttava haaste, jonka toteuttamista taiteilija Mildred Lehtinen on odottanut pitkään.

– Ajatus julkisesta tilasta on 2000-luvulla tullut murrosvaiheeseen, sanoo Stoan johtaja Paiju Tyrväinen. Vallan lähentäminen ja hajauttaminen on tärkeä periaate nykyisessä kunnallishallinnossa. Päätöstä Itäkeskuksen kulttuuritilojen uudistamisesta Mildred Lehtisen kädentyönä ei tarvinnutkaan viedä vanhaan tapaan kulttuuri- ja kirjastolautakunnalle, vaan siitä voitiin päättää paikallisesti.

Moniportainen byrokratia tarkoittaa usein monia päätöksentekijöitä, ja se estää toteuttamasta epätotuttuja ratkaisuja. ­– Miksi kaikkialla pitää olla niin paljon tyhjää seinäpintaa? Valkoista käytetään aivan liikaa, purnaa taiteilija.

Työhön hän sai ryhtyä arkkitehtuurin ehdoilla. Talon suunnitelleen arkkitehdin ratkaisuja on kunnioitettava. Uudistaja ei voi silloin tehdä rajumpia muutoksia. Maalaus tai tekstiilien lisääminen ovat tällöin hienovaraisia ratkaisuja, jotka joku toinen taiteilija voi myöhemmin muuttaa helposti oman makunsa tai muuttuneen trendin mukaan.

Eroon harmaansinisestä ankeudesta

Taiteilijan työ alkoi varastona toimineesta kulmahuoneesta, jonka seinille Lehtinen maalasi tähtikuvioita. Uudistuksen jälkeen viihtyisässä varastotilassa on pidetty henkilökunnan kokouksia.

Seuraavaksi  Mildred Lehtinen siirtyi alakerran kerhohuoneeseen, joka näytti paitsi ankealta myös sisustukseltaan epäyhtenäiseltä. Seinien maalaus oikealla sävyllä toi heti yhtenäisyyttä tilaan. Myös mitättömän näköiset seinäkaapit alkoivat näyttää toiselta. Pylväs koristeltiin lehtikuviolla, jonka taiteilija loi omasta päästään.

Värisävyjä taiteilija ei ole ottanut sieltä täältä tai valmiista värikartoista. Ne on etsitty tarkoin lattiasta tai muista kiinteistä materiaaleista. Lattian ulkonäkö ja väri paranivat huolellisella puhdistuksella. 

Sama tähtikuvio, jota Mildred Lehtinen on maalannut pieneen neuvottelutilaan, löytyy sekä marokkolaisista taloista että suomalaisista kultakauden maalauksista.

Yläkerran loosit, joita Mildred Lehtinen nimittää yhdeksi itähelsinkiläisten olohuoneeksi, hän maalasi leveällä pensselillä. Osa penkeistä on päällystetty istuintyynyillä, joiden päälliset taiteilija ompeli samasta rakennuksesta löytyvässä käsityöluokassa.

– Heti ensimmäisten loosien valmistuttua huomasin, että niiden käyttö lisääntyy. Olen nähnyt täällä väkeä pelaamassa lautapelejä, ja aamuisin joku on asettunut tyynyjen päälle joogaamaan. Ihmiset viettävät täällä aikaa selvästi pidempään, lapset leikkivät, ja myös järjestys säilyy paremmin, kun käyttäjät kokevat tilan viihtyisäksi.

Yhteisessä tilassa, samoin kuin kodissa, tarvitaan lehtihyllyjä ja lokerikkoja eli piilopaikkoja tavaroille. Muutoin yleisilme jää levottoman ja epäsiistin oloiseksi. Näitä tarvittiin myös Stoassa. Kantaviin seiniin taiteilija ei voinut koskea, mutta siirreltäviä väliseiniä ja ilmoitustauluvitriinejä on voitu teettää budjetin puitteissa. Ne viimeistelevät osaltaan kokonaisuuden.

– Yleensä toimistokalusteet, samoin kuin toimistoihin myytävät tekstiilit ja valaisimet hinnoitellaan ylös. Osa on jopa kolme kertaa tavallisia huonekaluja kalliimpia, Lehtinen ihmettelee.

Stoaa uudistettaessa täydentäviä huonekaluja on koluttu Ikeasta, kankaat on ommeltu Eurokankaan valikoimista, ja maalit löytyvät kaikki Tikkurilan perusmaaleista.

Työ etenee suunnittelematta, pensselillä kokeillen

Taiteilijalta ei vaadittu tarkkaa ennakkosuunnitelmaa. Kun luottamus on syntynyt, työn voi antaa edetä omia polkujaan sen mukaan mitä kaikkea taiteilijan silmiin osuu ja mikä kaipaa maalausta.

Oman kodin laittaminen on vienyt Mildred Lehtiseltä vuosia. Hän vaihtelee sisustusta jatkuvasti sekä maalaa uusiksi seiniä, ovenpieliä ja huonekaluja. – Välttämättä oikea väri ei löydy heti, silmä harjaantuu huomaamaan sen. Ja usein kokemuksen kautta tietää mitä sävyä on laitettava alle ja milloin voi maalata tummempaa päälle, monien ystävienkin koteja koristanut taiteilija opastaa.

Elävä pinta syntyy, kun maalauspinnan pesee jopa neljään kertaan. Oikea maalausväline elävyyttä haluttaessa on leveä pensseli, ei tela. Työ tehdään aina nopeasti, ennen uutta maalauskertaa pinnan pitää olla vielä kostea. Prosessia hidastavia kemikaaleja Mildred Lehtinen ei tuntenut tarvitsevansa.

– Keinot ovat tavalliset. Paras ratkaisu löytyy kokeilemalla. Tekeminen on paras opettaja.

Julkisiin tiloihin maalaaminen on kiinnostanut taiteilijaa pitkään. Muutaman varhaisemman yksityisnäyttelynsä hän on nimennyt vitsikkäästi nimillä Taidetta koteihin ja Taidetta toimistoihin. – Maalauksen sijoituspaikka on minulle tärkeä. Sama työ ei sovi makuuhuoneeseen ja julkiseen tilaan. Suoraan seinään maalaaminen on haastavinta. Olen odottanut tällaista mahdollisuutta jo vuosia. Vaikeinta on pysyä tiukassa budjetissa.

Ornamentit ovat taiteilijan mieleen. Niiden syntyyn monipuolisesta taiteen katselu- ja tekemiskokemuksesta on hyötyä. Kaikki kuviot hän maalaa yleensä vapaalla kädellä, mikä synnyttää käsityömäisen lopputuloksen.  – En ole pelkistyksen ystävä. Modernismi on hallinnut länsimaista rakentamista liikaa. Muitakin tyylejä saisi näkyä. 

Oikeaan osuva seinän väri luo täyteen ahdettuun tilaan yhtenäisyyttä.

Marokkolainen tähti, joka toistuu siellä täällä Itäkeskuksen seinämaalauksissa, on tuttu myös suomalaisista kultakauden maalauksista, etenkin Akseli Gallen-Kallelan Kalevala-kuvista. Kukkien tai lehtien malleja löytyy hyvin kirjoista; Itäkeskuksessa työskennellessä kirjasto on sopivasti seinän takana.

Monikulttuurisuuskasvatusta myös vatsan kautta

Lounaskahvilan pöytäpinnat on pitänyt lakata neljään kertaan. Maali on vesiohenteista perusmaalia.

Taiteilijan maalausurakkaan liittyi myös Café Stoan tunnelman parantaminen. Sattumoisin työn alkaessa aulasta löytyvä lounaskahvila oli vaihtamassa ravintoloitsijaa. Kilpailutuksen jälkeen valituksi tuli marokkolaiseen ruokaan erikoistunut Motti-Fez. Se sopi hyvin yhteen Mildred Lehtisen omien mieltymysten kanssa.

– Itäkeskus on Helsingin monikulttuurisimpia alueita, jossa väestön kulttuuriperimä otetaan huomioon myös kulttuuripalveluja suunniteltaessa. Tilan käyttäjissä on paljon ulkomaalaistaustaisia henkilöitä, muistuttaa johtaja Paiju Tyrväinen. Haluamme tarjota heille mahdollisuuden tuntea olonsa kotoisaksi.

Kahvilan pöytäpinnat Mildred Lehtinen on hionut ja maalannut vesiohenteisella maalilla. Lakkaus oli tehtävä kolmeen kertaan. Tähän käytettiin himmeää lakkaa ja sivellintä. Pöytäpintojen kuvio syntyi sablonin avulla. Oven puitteiden koristelu antaa sille raamia ja johdattaa tunnelmasta toiseen, kokouksen pidosta nautiskelun pariin.

Tärkeä tekijä on valaistus, jolla tila viimeistellään. Etenkin iltaan tarvitaan erityinen tunnelma. Ravintola tarjoaa miljöön myös kirjailijatapaamisille, joita tilassa järjestetään säännöllisesti. Konsertteja Itä-Helsingissä on järjestetty myös Aino Acktén huvilalla, jonka arkkitehtuuri pystyhirsirakenteineen on taiteilijan mieleen Kirkkonummella sijaitsevan Hvitträskin ohella.

– Käyn Hvitträskissä usein nauttimassa tunnelmasta, joka vie itäisiin kulttuureihin. Myös Marokossa olen matkustellut useamman kerran. Arabialaiseen ornamentiikkaan ja väreihin sisältyy viisautta ja harmoniaa, joka lämmittää myös pohjoista ihmistä, sanoo taiteilija Mildred Lehtinen.

Juhlaviikonloppua 25-vuotiaassa Stoan kulttuurikeskuksessa vietetään lokakuussa. Tällöin näyttelytilassa avautuu myös Mildred Lehtisen ja Seppo Tammisen näyttely. Taiteilijaystävykset tekivät joitakin vuosia sitten yhteisnäyttelyn Hämeenlinnan taidemuseoon. Se herätti suurta ihastusta ja oli syytä toistaa. Kurkistuslaatikot, joita taiteilijat ovat kesän ajan rakentaneet Lopella vanhassa Santamäen kartanossa, laajentavat hiekan ja auringon hehkua sekä avaruuteen että vedenalaiseen maailmaan.

Teksti: Liisa Vähäkylä
Kuvat: Pekka Vainonen

Palaa otsikoihin