Lintulammen koulu kehottaa: Oivalla!
1.2.2010 8.00
Onko koulussa kivaa? Oululaisen Lintulammen koulun oppilaiden peukut nousevat pystyyn vastaukseksi. He ovatkin mukana aivan erityisessä hankkeessa.
Oivalla!
on kolmivuotinen oppimisympäristöhanke, joka alkoi vuonna 2008. Sen
tarkoituksena on kehittää koulun arkkitehtuuri-, muotoilu- ja
käsityökasvatuksen opetussuunnitelmaa, opetuskäytänteitä ja koulun fyysistä
ympäristöä.

- Koulussa on hauskaa! Näin todistavat Lintulammen koulun 6A-luokan oppilaat
Ellinoora, Iris, Katariina, Iida ja Anna.
Virallinen
määritelmä kuulostaa harmaalta virkamiestyöltä. Totuus on jotain muuta! Kaikki
lähti ”hassusta ideasta”, jonka koulun kaksi opettajaa, Minna Laatikainen ja
Marja Paakkolanvaara, sai pari vuotta sitten kangaskaupasta tullessaan.
–
Pohdittiin josko saataisiin meidän
käsitöitä ja taiteita tekeviä tuttujamme kouluun kertomaan lapsille omista
tekemisistään ja taidoistaan. Kun puhuttiin asiasta eteenpäin, se herätti
innostusta, Minna Laatikainen sanoo.
Pienestä
ideasta alkoi kasvaa isompi hanke. Vain rahoitus puuttui.
–
Siinäkin tuli sattuma avuksi! Kun siivosin keittiövuorossa vanhoja lehtiä pois,
silmiini osui juttu opetushallituksen myöntämistä rahoituksista
oppimisympäristöhankkeisiin. Siitä se lähti, Minna sanoo.
Lasten
into tarttuu
Oivalla!
-hankkeella on nyt yhdeksän taiteilijakummia, joiden kanssa toteutetaan
muotoilu-, arkkitehtuuri- ja taidetyöpajoja.
–
Hanke on lähtenyt hyvin liikkeelle. Yhteistyökumppaneita tulee mukaan ihan
pyytämättä. Taiteilijat saavat koululaisten kanssa touhutessaan hyvän lisän
omaan työhönsä. Ja lapset ovat niin innostuneita, että se tarttuu, Minna
Laatikainen sanoo.
Taiteilijakummit
ideoivat yhdessä asiantuntijoiden ja koulun opettajien kanssa työpajoja ja
muita hankkeeseen liittyviä projekteja. Oppilaille on annettu iso rooli, sillä
he ovat mukana ideoimassa, havainnoimassa, keräämässä tietoa ja toteuttamassa
työpajoja.
–
Oleellistahan on, että koululaisten oppiminen lisääntyy, Marja Paakkolanvaara
huomauttaa.
Tämän
vuoden syksyyn mennessä työpajoja on pidetty kolmisenkymmentä. Esimerkiksi
arkkitehtuurityöpajassa lapset saivat tehdä koululle uuden pihasuunnitelman.
Suunnitelma lähetettiin Viherliiton Koulupiha-kilpailuun. Se saikin
erityiskunniamaininnan erinomaisesta suunnitelmasta, jossa oppilaat oli otettu
hienosti mukaan pihan kehittämiseen. Suunnitelma on toimitettu myös Oulun
kaupungille vinkiksi siitä, mitä koululaiset oikeasti koulun pihalta toivovat. Työpajassa
tehtiin ehdotuksia myös Ampiainen Remix -kilpailuun, jossa etsittiin hyviä
keinoja saattaa lapset pihalla keskenään sopuisasti yhteen. Siitä kilpailusta
heltisi peräti kaksi palkintoa.
Koko
koulun räsymatto
Tekstiilisuunnittelija
Riitta Johanna Laitinen on yksi kummeista.
–
Läänintaiteilija Leena Isotalo keräsi taiteilijakummeja. Suostuin ilman muuta,
kun minua kysyttiin mukaan. Lapset ja nuoret ovat minulle erityisen rakkaita,
joten on ihanaa olla mukana, Riitta Johanna Laitinen hehkuttaa.
Laitinen
veti työpajan, jossa kudottiin räsymatto. Ei mitään kesämökin keittiömattoa,
vaan peräti 13 metriä pitkä matto, jonka kutomiseen osallistuivat kaikki koulun
oppilaat, opettajat ja osa muuta henkilökuntaa – jopa muutama eläkkeellä oleva
opettajakin kutoi oman pätkänsä.
–
Oli hauska huomata, miten erityisesti pojat olivat kutomisesta innoissaan.
Tosin menin ihan sanattomaksi, kun yksi poika kysyi, että millä mekanismilla
nämä kangaspuut toimivat, Riitta Johanna Laitinen nauraa.
Työpajan
aikana pidettiin koulun keskusradion kautta Räsyradion uutisia ja Räsymatto-nimistä
muistikirjaa, johon jokainen kutoja sai kirjoittaa, mitä oli kutonut, millä
värillä ja mitä ajatuksia se herätti. Eräs oli kirjoittanut: oli mukava kutoa
ensimmäistä kertaa ja jättää merkki maailmaan.
Syksyllä
vietetään Lintulammen koulun 50-vuotisjuhlia. Silloin räsymatto ripustetaan
porraskäytävään roikkumaan kolmannen kerroksen korkeudelta alas. Varmasti
värikäs taideteos!
Luonto
jatkuu Luovuusluokassa
Viime
keväänä viidennen ja kuudennen luokan oppilaat saivat työpajassaan suunnitella,
minkälaisen koululuokan he haluaisivat. Perinteiset pulpettirivistöt
hajotettiin heti. Keskelle luokkahuonetta laitettiin pyöreä sohva, ja pulpetit
ryhmiteltiin sen ympärille. Opettaja ei enää seisokaan luokan edessä, vaan
kaikki opetus ja toiminta lähtevät luokan keskeltä.
Luovuusluokaksi
nimetyssä luokassa myös värit ovat jotain muuta kuin perusvalkoista.
–
Tai sitä tummanpunaista, jolla oli 15 vuotta sitten tapana maalata luokan
takaseinä, Marja Paakkolanvaara sanoo.
Lintulammen
koulu sijaitsee mäntyisessä maisemassa. Ikkunoista avautuvat vihreät maisemat.
Maalarimestari Marru Jokela vetää vihreään seinään havupuista lainattuja
kuvioita.
Marru
Jokela on suunnitellut kuviot – toki oppilaiden suunnitelmia ja ideoita
kuunnellen sekä kunnioittaen.
–
Väreissä mäntymaisema jatkuu luokkaan sisälle, eli männynoksat kiemurtelevat
seinällä oravien ja lintujen lomassa.

- Havujen
hahmo siirtyy projektorista seinälle maalattavaksi Marru Jokelan käsistä.
Jokela
toimii Tikkurilan värikonsulenttina ja kouluttajana Oulun ja Kainuun alueilla.
Lisäksi hänellä on oma maalausalan yritys Kuviomaalaus Jokela.
–
Kun piiriedustaja Marko Säisä kysyi olisinko valmis lähtemään mukaan tähän
projektiin, innostuin heti, Marru Jokela sanoo. Ja niin hänelle kävi kuin
muillekin hankkeen puuhaihmisille: illat ja viikonloput on otettu tehokkaasti
käyttöön.
Luokkahuoneen
seinän värit on valittu Tikkurila Symphony -värikartasta. Maalaukset on
toteutettu käyttämällä apuna kuvaheitinprojektoria. Perusmaalina on Harmonya ja
osin koristelumaalauksissa Taika-maalia, joka taittaa valoa kauniisti. Lisäksi
luokkahuoneen edessä on käytetty Koulutaulumaalia. Koko takaseinä on maalattu
Magnetic-maalilla, eli se toimii isona pintana esimerkiksi lasten piirustusten
ripustamiseen takaseinälle.
–
Tällaisia 50-lukulaisia kouluja on Suomi täynnä. Kyllä maalattavaa riittäisi,
Minna Laatikainen huomauttaa.

- Maalarimestari
Marru Jokela suunnitteli luovuusluokan värit sointumaan ikkunasta näkyvään
mäntymaisemaan.
Esimerkillinen
pilotti
Oivalla!
on ensimmäinen laatuaan Suomessa. Lintulammen koulussa tuntuu kaikilla olevan
hauskaa.
–
Täytyy kuitenkin muistaa, että opetus on koulun tärkein tehtävä. Oivalla! antaa
koululaisille mahdollisuuden olla luovia ja kokeellisia. Kaikenlaiset taidot
voi ottaa käyttöön. Koska käytämme monenlaisia materiaaleja, ei esimeriksi
piirustustaito ole mitenkään oleellista. Kun töitä tehdään eri alojen
ammattilaisen kanssa, monipuolinen tietämys kasvaa, Minna Laatikainen sanoo.
–
Luovuusluokka palvelee kaikkia koululaisia esikoulusta lähtien ja tarjoaa
virikkeellisen oppimisympäristön kaikille, hän sanoo.
Kun
koululuokkien varsinaisilta ”asiantuntijoilta” kysyy, minkälainen luokkahuone
on hyvä, Lintulammen oppilailla on selvä näkemys asiasta.
–
Sellainen, jossa kaikki ovat mukavia ja reiluja ja kuunnellaan, mitä toinen
sanoo. On kivempi opiskella, kun luokka ei ole ruma ja ankea.
Laatikaisen
mukaan pilotin tehtävänä on nyt viedä tietoa ja kokemuksia myös muille
kouluille.
–
Muut koulut eivät ole vielä päässeet tutustumaan meidän luovuusluokkaamme ja
hankkeeseemme. Varmasti mielenkiinto lisääntyy, kunhan saamme hanketta
eteenpäin, Minna Laatikainen uskoo.
Kannattaa mennä tutustumaan!
Näin maalattiin luovuusluokka:
- Yleisvärinä
vaalean vihreä Harmony Y369.
- Tehostevärinä
vihreä Harmony S369.
- Ovi on maalattu
Helmi-kalustemaalilla V369. Pohjamaalina käytettiin Helmi-pohjamaalia.
- Takaseinällä on
rajattu noin kahdeksan neliön alue, jossa Magnetic-maali. Maalin kuivuttua
päälle maalattiin Harmonylla tehosteseinän väri S369. Näin saatiin muuten
liian tumma Magnetic-maali piiloon.
- Etuseinällä on
rajattu noin kahden neliön alue projektorin heittimelle, ja se on maalattu
Harmonyn värillä F497. Sävy on lähes valkoinen. Valkoista kohtaa ympäröi
Magnetic-maali, jonka päällä on vihreä Koulutaulumaali.
- Koristeet on
heijastettu seinälle käyttämällä projektoriheitintä ja luonnosteltu
lyijykynällä. Mallina kuville on käytetty koulun pihalta kerättyjä oksia
ja käpyjä sekä luontokirjoista löydettyjä lintu- ja oravakuvia.
Kuvamalleja on luonnosteltu seinille sopiviksi niin, että kokonaisuus
näyttää siltä kuin se olisi siirretty suoraan pihalta isona valokuvana
sisälle.
- Maalauksissa on
käytetty Taika Helmiäismaali väriä 2072 Neptunus. Vihreät sävyt ovat
Harmonyn värejä V369 ja M369.
Teksti:
Leena-Kaisa Simola
Kuvat:
Markku Ruottinen
Palaa otsikoihin