Tikkurila worldwide

Ajankohtaista


Ajankohtaista kuluttajille

Kantarellis’ - Hotellikuolemaa vastaan

31.5.2010 8.12

Vaasan keskustaan, Sanomalehti Pohjalaisen vanhaan painotaloon syntyi hotelli, joka erottuu muista majoitusketjuista väreillään, suurilla huoneillaan ja oman keittiön antimilla. Kun kaikki on alusta alkaen itse suunniteltua, tuloksena on varmasti omistajiensa näköinen hotelli.

Kantarellis2

Seppo Suomalainen on vuosien varrella suunnitellut itse useimpien ravintoloidensa sisustuksen. Uudessa Kantarellis-hotellissa on sama henki kuin 1982 aloittaneessa ravintola Kantarelliksessä.


Kantarellis’ suunniteltiin hotellikuolemaa vastaan, hotellin sisustuksen suunnittelusta ja rakentamisen johtamisesta vastannut Seppo Suomalainen sanoo viitaten paljon hotelleissa yöpyvien hyvin tuntemaan tylsistymiseen.

Seppo Suomalainen on 1980-luvun alusta lähtien ollut perustamassa useampaa hotellia ja ravintolaa Pohjanmaalle. Nyt Suomalainen kumppaneineen herätti henkiin Vaasassa vuosia sitten laadukkaana ruokaravintolana tunnetun Kantarellis-nimen.

– Ideamme on tarjota normaalihintaisia, mutta normaalia isompia huoneita, joissa on kodikas tunnelma. Jokaisessa huoneessa on sauna, osassa myös poreamme, tilaa oleskeluun, kahvinkeitin. Minibaarin hinnat pudotimme puoleen kilpailijoiden tasosta, Seppo Suomalainen kertoo.

 

Viihtyisä sävy kertoo kerroksen

Kantarelliksen huoneet on tehty oleskeluun. Yli 30 neliön huoneissa ei ahtauden pitäisi vaivata. Vaikka olotila tavoittelee luksusta, rakentamisessa on käytetty tavallisia materiaaleja. Sisustuksen punaista lankaa ohjaavat viihtyisyys, helppous ja kodikkuus.


– Paikan henki sopii kaikille, olipa päällä puku tai työhaalari, Seppo Suomalainen sanoo.

Kantarelliksessa jokaisella kerroksella on oma sävynsä, joka toistuu huoneiden ja käytävien maalatuilla pinnoilla, pilareissa, koristelistoissa sekä kalusteissa ja tekstiileissä.

Viidennessä kerroksessa vallitsee vihreä kulta, neljättä hallitsee pehmeä oranssi, kolmatta pehmeä ruskea, toisen kerroksen sävyt ovat tummanpuna-ruskeita ja ravintolakerroksen väreistä löytyy mustaa, oranssia ja kultaa, kuin iltataivaan oranssia hehkua.

 

Seinät hohtavat Taikaa

Pääosa huoneiden ja käytävien seinäpinnoista on maalattu Taika Helmiäismaalilla. Valon suunnasta riippuen pinnat näyttävät hehkuvan kultaisena tai välkehtivän elävästi.

– Seinät käsiteltiin itse kehittelemällämme tekniikalla, jolla saatiin hapotetulta kuparilta näyttävä lopputulos. Taika-maalissa telan jäljet jäivät helposti näkyviin ja yksi maalareista kehotti kokeilemaan elmukelmua, Seppo Suomalainen kertoo.


Kantarellis1

Huoneiden seinät käsiteltiin rypistelemällä muovikelmua kostean helmiäismaalin päälle. Lopputuloksena pinta näyttää elävän valojen mukana.


Seinien pohjat ruiskumaalattiin ja Taikaa levitettiin telalla muutaman metrin alueelle kerrallaan. Märän maalin päälle levitettiin kelmua, joka rypisteltiin ja poistettiin noin viiden sekunnin kuluttua.

– Olihan viiden kerroksen seinissä kelmuttamista. Halvemmallakin olisi päässyt, Suomalainen naurahtaa.

Hänen tietojensa mukaan Kantarellis’ on ensimmäinen hotelli, jossa Taika-maalia on käytetty näin laajasti.

 

Omaa visiota toteuttamassa

Kun hotelliyritystä johtaa oma poika, Timo Suomalainen, Seppo Suomalainen keskittyi vetämään yli vuoden kestäneen remontointiurakan itse. Hän suunnitteli sisustuksen jokaisen yksityiskohdan, piirsi kalusteet ja väliseinät, tilasi rakennusmiehet sekä tuotteet ja johti töitä paikan päällä.

– Eniten töitä tuottivat keskenään eriväristen kerrosten kalusteiden, maalien ja muun materiaalin menekkien laskeminen sekä tilaaminen. Ymmärrän nyt, miksi arkkitehdit maalaavat mielellään koko rakennuksen sisäosat yhdellä värillä, Suomalainen naurahtaa.


Remontti oli iso urakka, mutta työ kannatti. Kaikki on juuri niin kuin Suomalainen halusi. Suunnittelijana ja projektinjohtajana hän on itseoppinut.


– Sisustaminen ja suunnittelu ovat olleet harrastuksiani ja olen piirtänyt tutuille mökkejä ja autotallejakin. Kantarelliksen lisärakennusta suunnittelemaan valitsin Arkkitehtitoimisto Aitoaho & Viljasesta tutun arkkitehdin, joka ei kikkaile, mutta silti piti vääntää vähän kättä joistain ratkaisuista, Suomalainen naurahtaa.


Vaasalais-pärnulaisen rakennusryhmän maalareita, ootrareita ja rakennusmiehiä Suomalainen kehuu korkeasta työmoraalista. Huoneiden kiinteät kalusteet toimitti pärnulainen puusepänliike, jonka pikkutarkat puureliefit ja leikkaukset ovat käsityötä.

 

Illallinen puiden katveessa

Kantarellis3

Idea ravintolasalin sävyyn tuli iltaruskosta. Myös elävä tuli, juokseva vesi ja puusta sekä kipsivaloksista tehty lehtipuu saivat inspiraation luonnosta.


Hotellin vetonaulaksi on osoittautunut alakerran 150-paikkainen ruokaravintola.

– Tässäkin haluamme olla erilainen hotelli. Kaikki ruokamme valmistetaan omassa keittiössä ja ruokalista on laaja, Seppo Suomalainen sanoo.


Sisääntuloaula ja ravintolasali muodostavatkin mieleenpainuvan näkymän: takassa palaa tuli, seinien ja katon väritys mukailee iltaruskoa, seiniä peittävät suuret luontoaiheiset kuvat. Puheensorinan taustalta erottuu vedensolina ja kaiken kruunaa salin ylle oksiaan kurottelevat oranssilehtiset puut. Tuli, vesi ja puiden oksat ovat aitoja, mutta rungot on koottu kipsivalospaloista.

– Luonto on sisustuksen aiheena turvallinen elementti. Kukaan ihminen ei voi olla pitämättä luonnosta. Samalla periaatteella valittiin aikoinaan ravintolan nimikin: kantarelli kuvastaa ruokaa ja kaikki tuntevat sen, Seppo Suomalainen sanoo.


S-pääte nimen lopussa puolestaan kertoo monikkomuodosta. Mikäli Suomalaisten hotelli löytää asiakaskuntansa, yhtiön päämääränä on rakentaa seitsemän samanlaista. Sitä ennen Seppo Suomalaisen täytyy vielä tehdä konseptipaperit ensimmäisestä urakasta, kirjata ylös materiaalit, värit, kankaat ja kaikki – tulevien projektien pohjaksi. Senkin hän tekee ihan itse.

Lue lisää: www.hotelkantarellis.fi

Teksti: Lotta Suistoranta

Palaa otsikoihin




Maalilinja Neuvoo - 010 860 8600 - ark. 8-19

Tilaa uutiskirje

Tilaa esitteitä

Tee tyylitesti

Etsi maalari

Etsi suunnittelija

Etsi jälleenmyyjä

Kokeile kännykällä m.tikkurila.fi