Värin valinta värikartasta
Väri on suhteessa ympäristöönsä ja sen erottamaton osa. Siksi on tärkeää, että väriä tarkastellaan siinä valaistuksessa, johon se tulee. Väri on koko ajan suhteessa ympäröivään maailmaan – sen valaistukseen ja muihin värillisiin pintoihin. Valo- ja varjoalueiden vaihtelu muuttaa värihavaintoa jatkuvasti. Myös pinnan karheus tai sileys vaikuttaa värihavaintoon.
Miten värikarttojen värimallit tehdään?
Värikartta tehdään värikarttamaalilla. Värikartan värimallit ovat yleensä puolihimmeitä. Värikartan valmistuksessa pidetään standardina värikarttamaaliin sävytysjärjestelmällä sävytettyä väriä. Kun väristandardin ja värikartan valmistuksessa on käytetty samaa sävytysjärjestelmää, esim. Symphony-pastoja, värikartan värimalli on niin lähellä valmiin maalatun pinnan väriä kuin tällä hetkellä on teknisesti mahdollista. Tikkurilan värilaboratoriossa värit hyväksytään aina tarkastelemalla niitä päivänvalolähteen D65 alla standardoiduissa olosuhteissa.
Miksi on erikseen sisä- ja ulkovärikarttoja?
Värikarttoja on olemassa sekä sisämaalaukseen että
ulkomaalaukseen. Ulkovärikarttojen kokoelmissa on otettu huomioon värin
kesto ja pysyvyys ilmastorasituksessa, kulttuuriset makumieltymykset
sekä sävytyspastajärjestelmien soveltuvuus erilaisille
sideainetyypeille. Siksi suosittelemme, että ulkoväriä valittaessa
käytetään aina ulkovärikarttoja.
Sisävärien kirjo on huomattavasti laajempi kuin ulkovärien. Sisämaalauksessa ilmastorasitusta ei ole, ja pigmenttivalikoima on tällöin suurempi. Sisämaaleissa käytettävät sideaineet ovat kaikki jokseenkin samantyyppisiä, joten myös kemiallisia rajoituksia on vähemmän kuin ulkomaaleissa.

Huomioon otettavaa ulkomaalin väriä valittaessa
Ulkomaalien väriä valittaessa värimallia tulee tarkastella luonnonvalossa ulkona ja pystysuorassa. Suositeltavaa on maalata neliön kokoinen koealue. Ulkona värimalli näyttää usein vaaleammalta ja sinisemmältä kuin sisätiloissa. Värikartan valkoista taustaa vasten varsinkin ulkoväri näyttää huomattavasti tummemmalta kuin oikeassa ympäristössään. Myös vuoden- ja vuorokaudenaika vaikuttavat väriaistimukseen, joten illan hämyssä ja aamun kirkkaassa valossa julkisivu näyttää tyystin erilaiselta. Toisaalta taas talven mustavalkoisuus tai kesän vehreys saattavat muuttaa väriaistimusta suurestikin.

Huomioon otettavaa sisämaalin väriä valittaessa
Sisäväriä valittaessa on hyvä muistaa, että eri valonlähteillä on hyvin erilaiset värintoisto-ominaisuudet. Loisteputkien valo voi olla hyvinkin vaihtelevaa, ja hehkulamppujen tai halogeenivalojen valo saattaa vaikuttaa ratkaisevasti värihavaintoon. Valaistuksen, erityisesti luonnonvalon, määrä ja suunta vaikuttavat suuresti värin valintaan.







