Modernismi 1960 -1980
Maaltamuuton seurauksena kaupungeissa rakentaminen oli vilkasta. Syntyi uusia lähiöitä aluerakentamissopimusten puitteissa. Kirkonkylien keskustoihin rakennettin ensimmäiset kerrostalot. Julkisivupinnoissa käytettiin erilaisia tiilimateriaaleja puhtaaksimuurattuna, sileäksi hierrettyjä rappauspintoja ja elementtitaloissa seinät koottiin suurista pesubetonipintaisista seinäkappaleista. Maalituotteissa nousivat esiin vesiohenteiset tuotteet sekä läpikuultavat puunsuoja-aineet. Värillisillä kuultavilla sivelyaineilla värjättiin pinnat ikkunoista julkisivuverhoukseen asti. Öljymaalien käyttö melkein hävisi. Rapattuihin pintoihin markkinoidut vesiohenteiset keinohartsimaalit syrjäyttivät suureksi osaksi perinteisen kalkkimaalin käytön.
Maalituotteisa tapahtui muitakin suuria muutoksia. Sävytys mullistui, kun sävytyslaitteet otettiin kaupoissa käyttöön. Valittavien värisävyjen määrä kasvoi nyt muutamista kymmenistä satoihin mahdollisuuksiin. Kymmenistä voimakkaasti värjäävistä kantasävyistä voitiin valmistaa useita vaalennusasteita ja muutamia harmaalla taitettuja sävyjä. Maalien sävytys siirtyi tehtaista maalikauppoihin. Kuluttajien värivalinnasta tuli entistä vapaampaa ja samalla vaativampaa.
Karttojen väriteoriaan pohjautuva laatiminen sivuutti aikaisemman väriperinteen, joka oli ollut riippuvainen pääasiassa luonossa esiintyvistä maaväreistä. Perinteen katkeaminen näkyi räikeinä tai oudon värisinä rakennuksina, jotka eroituivat maisemasta tai kaupunkirakenteesta.
Uusien väritysmahdollisuuksien aiheuttaman ensihurman laannuttua on 1980-luvun aikan palattu perinteisempiin ja harmoonisempiin värivalintoihin ja yhdistelmiin. Samantapaista paluuta on tapahtunut myös maalituotteiden puolella. Öljymaalit ja kalkkimaali ovat palanneet takaisin tasavertaisina uudempiin julkisivuilla käytettäviin maaleihin nähden.
!970- ja 1980-luvulla ulkomaisten maalituotteiden tuonti lisääntyi ja valikoima laajeni monilla uusilla tuoteilla kuten silikaattimaaleilla. Ulkomaisten tuotteiden mukana tulivat myös eri maissa ja erilaisen historian taustalta syntyneet värikartat lisäämään kaupunkien rakennusten julkisivujen kirjavuutta.
Tyypillistä ajanjakson värien käytölle olivat rakennusmateriaalien omien värien esiintyminen esim. kivirouhepintaisissa elementeissä, puhtaaksi muuratuissa julkisivuissa tai levymateriaalilla verhotuissa pinnoissa. Julkisissa uudisrakennuksissa oli paljon yhdistettynä lasi- ja metallipintoja, kuparia, pronssia, jaloterästä tai ruostuvaa corten-terästä.
Asuinrakennukset olivat pääasiassa vaaleita, ikkunoiden ja ovien pinnat käsiteltiin puunsuoja-aineilla tummiksi.
Omakotitalojen väritys oli vaihtelevampaa ja niissä näkyi enemmän omistajien omat värivalinnat, jotka perustuivat osin maalikauppojen laajoista värikartoista ja esimerkeistä saatuihin ideoihin. Kokonaisuuteen vaikuttivat myös mitä erilaisimmat julkisivumateriaalien omat värit ja pintastruktuurit.
