Funktionalismi 1930 - luku

Rakennusten
muodot muuttuivat geometrisen täsmällisiksi kappaleiksi, jopa vesikatto piti
saada pois näkyvistä tasakattoratkaisun avulla. Julkisivujen jäsentely saatiin
aikaan pääasiassa aukotuksen avulla. Erilliset, irralliset koristeaiheet
jätettiin kokonaan pois käytöstä ja sellaisia menneissä tyyleissä esiintenyitä
valheellisia turhuuksia ei enää sallittu edistyksen aikakauden puhtaan
toiminnallisessa arkkitehtuurissa.
Julkisivujen
värityksessä oltiin lähes yhtä niukkoja kuin arkkitehtuurissa. Seinien suuret
pinnat maalattiin kevein ja haalein värein. Valkoinen oli hyvin tavallinen
ratkaisu, vihertävää, vaalean kellertävää ja harmahtavaa käytetiin myös.
Julkisivujen
rakenneosat, sellaiset kuin ikkunapuitteet, karminkantit, ovet, räystäänaluset,
pilarit. kaiteet ja muut erilliset pienet pinnat tuotiin esille voimakkaamilla
väriefekteillä. Tehosteväreinä käytettiin puhtaita värejä, sinisiä, punaisia,
vihreitä tai oransseja.
Puusta
valmistettuja rakenneosia saatettin käsitellä myös petsaamalla ja lakkaamalla
esim. ovilevyt, ikkunoiden puitteet tai vain lasilistat. Myös tammesta
valmistettujen ikkunarakenteiden käyttö lisääntyi.
Metalliset
ulko-ovet ja porrashuoneiden ikkunat yleistyivät. Näissä kohteissa käytettiin
niklattujen yksityiskohtien kanssa aika yleisesti tummia teräksenharmaita
sävyjä edellä lueteltujen tehostevärien rinnalla.
Katto |
Tasakatto |
|||||||||
S 496 |
M 462 |
M 446 |
Y 498 |
|||||||
Seinät |
||||||||||
F 500 |
H 497 |
G 446 |
H 499 |
G 457 |
||||||
Korostevärit |
||||||||||
L 358 |
V 370 |
N 326 |
H 392 |
Y 499 |
||||||
Ikkunat |
Lakkaus |
|||||||||
F 497 |
F 499 |
F 495 |
G 500 |
|||||||
Ovet |
Petsaus |
Lakkaus | ||||||||
S 497 |
L 458 |
L 461 |








