Valmistasoitteilla parempaan siisteyteen ja kosteuden hallintaan työympäristössä

Tasoitetyön pölyn ja kosteuden aiheuttamat haitat koskettavat kaikkia työmaalla työskenteleviä. Niitä on mahdollista torjua tehokkaasti valmistasoitteita käyttämällä.

Tikkurilaan on tullut viime aikoina yhä useammin kyselyitä valmisruiskutasoitteiden käyttöön liittyen. On havahduttu etsimään koko työmaata vähemmän pölyttäviä ratkaisuja. Siisteys, työturvallisuus ja -ergonomia on nostettu esiin tasoitustyössäkin.

Valmisruiskutasoitteet ovat kuuluneet Tikkurilan tuotevalikoimaan yli 20 vuoden ajan. Olemme olleet mukana kehittämässä valikoimaa ja työmailla tutustumassa alan haasteisiin sekä kartoittaneet uusia asiakastarpeita. Tuotevalikoimaamme päivitetään parhaillaan.

Työvaiheet vähenevät, työ nopeutuu

Perinteisessä pulveritasoitetyössä on monta pölyävää vaihetta säkkien työmaalle siirtämisestä loppusiivoukseen asti. Kuivatasoitteen vaatima puhtaan veden tarve tuo turhaa – ja pahimmillaan ongelmia aiheuttavaa – ylimääräistä kosteutta. Työmaa-aikaista kosteutta lisäävät myös tasoitteiden paksut kerrokset, jotka kuivuvat hitaasti.

Valmisruiskutasoitteita ei tarvitse sekoittaa työmaalla, joten sekä pölyävä sekoitustyö että veden tarve jäävät kokonaisuudessaan pois. Tuotteet ovat tasalaatuisia ja heti käytettävissä. Valmistasoitteiden ohuemmat kerrosvahvuudet vähentävät väli- ja loppuhiontatarvetta sekä samalla hiontapölyn määrää.

Tasoitepöly ei myöskään pöllyä seinäpinnoilta huonetilaan, vaan tippuu alas. Valmistasoitteiden runkoaineen pieni raekoko mahdollistaa ohuempien kerrosvahvuuksien tekemisen, esimerkiksi tarvittaessa ns. nollille vetoa. Parempien tasoitepohjien merkitys korostuu, kun kerrosvahvuuksien pienentyessä päästään nopeampaan kuivumiseen ja parempaan kosteuden hallintaan.

Valmistasoitteet nopeuttavat työtä, kun eri vaiheita jää pois tuotteen käyttövalmiudesta johtuen. Tämä osaltaan parantaa työntekijän ergonomiaa ja auttaa jaksamaan.

Yksi tuote riittää

Valmistasoitteiden edut

Tikkurilan valmistasoitteet ovat CE-merkittyjä ja M1-luokiteltuja (paitsi märkätilatasoite). Yksi tuote riittää erinomaisen tartunnan ansiosta ilman erillistä pohjustusainetta niin uusille kuin aiemmin maalatuille pinnoille.

Laadukas ja pitävä tasoitepinta vähentää maalin kulutusta. Valmistasoitteilla saavutetaan tasalaatuinen ja tasaisen valkoinen väri ruiskutasoitekattoihin sekä pitävä alusta maalaukselle ja muille pintakäsittelyratkaisuille seiniin ja kattoihin.

  • tasalaatuisempi lopputulos
  • luotettava ja laadukas alusta pintakäsittelyille
  • siistimpi työmaa
  • ergonomisempi työ

Teksti Pia Puhk ja Rami Kuparinen

Kuva Tikkurila Oyj


Mainitut tuotteet

Prestonit_3+3_ruiskutasoite_14L

Prestonit 3+3 Ruiskutasoite

 

Kattojen ja seinien pohja- ja pintatasoitukseen kuivissa sisätiloissa. Soveltuu betoni- , kevytbetoni-, rappaus-, tasoite- ja kipsilevy- ja puukuitulevypinnoille. Soveltuu myös vanhoille maalipinnoille. Pinta voidaan maalata tai tapetoida.

Tuote soveltuu sisäseiniin Tuote soveltuu sisäkattoon Tuote on vesiohenteinen Työväline: ruisku Työväline: teräslasta
Prestonit_5+5_ruiskutasoite_14L

Prestonit 5+5 Ruiskutasoite

 

Kattojen ja seinien pohja- ja pintatasoitukseen kuivissa sisätiloissa. Soveltuu betoni- , kevytbetoni-, rappaus-, tasoite- ja kipsilevy- ja puukuitulevypinnoille. Soveltuu myös vanhoille maalipinnoille. Pinta voidaan maalata tai tapetoida.

Tuote soveltuu sisäseiniin Tuote soveltuu sisäkattoon Tuote on vesiohenteinen Työväline: ruisku Työväline: teräslasta
Prestonit V

Prestonit V märkätilatasoite

 

Kattojen ja seinien pohja- ja pintatasoitukseen kosteissa sisätiloissa. Soveltuu betoni-, kevytbetoni-, rappaus-, tasoite- ja kipsilevy- ja puukuitulevypinnoille. Soveltuu myös vanhoille maalipinnoille. Pinta voidaan maalata, kaakeloida tai päällystää muovitapetilla.

Tuote soveltuu sisäseiniin Tuote soveltuu sisäkattoon Tuote on vesiohenteinen Työväline: ruisku Työväline: teräslasta