Keittiöpuutarhoja keskustoihin – rurbanisaatio valloittaa kaupunkeja
1.6.2010 10.54
Tarve tehdä jotain puhtaamman maapallon puolesta näkyy lisääntyneenä kiinnostuksena puutarhan hoitoa kohtaan.
Enää ei rakenneta puutarhaistutuksia pelkkään esteettisyysnäkökulmaan perustuen, kuten 2000 -luvun alun minimalistinen tyyli meitä opasti. Nyt halutaan viljellä hyötypuutarhoja. Yllätyksellisintä on, että
hyötyviljely on suurinta huutoa maailman metropoleissa, kuten New Yorkissa,
Pariisissa ja Lontoossa. Paikoissa, joissa luonto on jo kasvanut erilleen ihmisestä.
On alettu puhua rurbans-elämäntavasta, jossa maaseudun elementtejä tuodaan
kaupunkikulttuuriin.

Kanadalais-hongkongilainen opiskelija Dylan Kwok suunnitteli
TaiK:n lopputyössään Helsingin kerrostalojen sisäpihoille yhteisöllisiä
kasvihuoneita, "green hubeja".
New Yorkissa on helpotettu kaavoitussäädöksiä, jotta ihmiset
perustaisivat innokkaammin kattofarmeja. Pilvenpiirtäjien katoille rakennetaan
mehiläistarhoja kasvien pölyttämisen ja hunajan vuoksi. Pariisin puistoihin on
istutettu vihannesviljelmiä ja hedelmäpuita. Sadosta saa nauttia kuka tahansa
kaupunkilainen.
Helsinkiläistenkään ei välttämättä tarvitse lähteä maalle
korjatakseen satoa syksyllä. Nyt yrttejä, juureksia ja vihanneksia viljellään
kaupungin keskustoissa erilaisissa laareissa, viherhuoneissa,
viljelylaatikoissa tai ruukuissa. Suomalainen ympäristöjärjestö Dodo ry www.dodo.org kasvattaa lähiruokaa
Pasilan veturitalleilla. Savoy-ravintolan terassin viljelylaarista saadaan tänä
kesänä villiyrtit ravintolan gourmet-annoksiin. Suomalainen rurbanisaatio etsii
omaa paikkaansa kulttuurissa, jossa maaseutumainen elämä ei ole niin kaukainen
asia kuin maailman suurkaupungeissa.

Yrttejä ja salaatteja kotikäyttöön kaupunkiviljelijä kasvattaa
parvekkeellaan Kekkilän viljelylaatikoissa.
Kaupunkeihin maalaiselämä on tullut luomu- ja lähiruoan
suosion saattelemana. Erilaiset kivijalkamyymälät, kuten Lasipalatsin Eat &
Joy Maatilatori, ovat alkaneet myydä pientuottajien huippuraaka-aineista valmistettua
lähiruokaa. Raaka-aineiden kasvattaminen on kohta jokaisen fanaattisen
kotikokin unelma paitsi terveellisyys- myös hintasyistä. Lisäksi viljely on
rentouttavaa puuhaa kiireiselle nykyihmiselle. Kiinnostava harrastus lisää myös
yhteisöllisyyttä. Intohimoisimmat rurbaanit muodostavat omavaraisia
kaupunkiyhteisöjä, jotka pyrkivät tuottamaan ja ostamaan lähellä valmistettuja
tuotteita.

Kekkilän uusista vihervajoista löytyy lähiöpihoille
erikokoisia versioita. Tikkurilan ja Kekkilän kanssa yhteistyössä tehty värikartta
auttaa valitsemaan omaan vihervajaan sopivimman sävyn.
Maalaiselämä
kaupungissa designilmiönä:
- Kokemuksellisuus
ja moniaistisuus ovat tärkeämpiä kuin viimeistelty design
- Sattuma
ja joustavuus
- Hyötypuutarha-ajattelu
valtaa jätemaat ja hyödyntämättömät alueet
- Lähituotantoa
suosivat kivijalkamyymälät
- Katukeittiöt
- Ruoan
kasvattaminen puistoissa, kerrostalojen sisäpihoilla, kasvihuoneissa, parvekkeilla, katoilla ja ikkunoilla
- Vaihdantaan
ja ostamiseen liittyvät yhteisöpalvelut
- Kuljetaan
pyörällä tai kävellen
- Pienillä
turbiinituulimyllyillä tai aurinkopaneeleilla itse tuotettu energia
- Tehdään
yhdessä -ajattelu

Lomalle lähtijä saa inspiraatiota maalaiselämän arkeen Mari
Mörön kirjasta Vapaasti versoo (Kirjapaja). Hyötypuutarhuriksi aikovaa opastaa
Minna Siltalan kirja Keittiötarhan 3 vuodenaikaa (WSOY).
Palaa otsikoihin